2014/02/03

Pala paratiisia, osa 4







Ihana auringonlaskun värjäämä violetti taivas, katukeittiöstä leijaileva curryn tuoksu sekä puheensorina sävyttivät Kamala beachin läheisyydessä pidettäviä markkinoita. Tarjolla oli ties mitä aina hellehatuista kyniin, matkamuistoihin ja hedelmiin. Voin melkein aistia tunnelman, joka oli yhtä aikaa rento, välitön ja kaaoksellinen.

Lempiravintolassa nautimme thaimaalaisia ruokia ja saimme ihanaa palvelua, pähkinäallergiani muistettiin jo toisella kerralla ja varmuuden vuoksi myös matkakaveri sai annoksensa siten, että pähkinämurska oli eroteltu lautaselle (aivan loistavaa huomioimista, jos vaikka erehtyisin maistamaan kaverin ruokaa). Paistettu riisi eri lisukkeilla oli suosikkini, kaveriksi tietysti tuoreista mangoista puristettu smoothie ja jälkiruuaksi mangoa sekä kookosmaidossa keitettyä riisiä. Saimme jälkiruuan ilmaiseksi, kun olimme jo kanta-asiakkaita. ;) Koko lysti kahdelta maksoi noin 10 euroa, joten rahaa ei hyvää syömiseen thaimaassa saa kyllä kulumaan.

Tässä olikin sitten viimeiset lomatunnelmat, vielä tulossa postausta muutamista kivoista tuliaisista, joita toin mukanani. Instagramissa onkin yksi niistä vilahtanut.
Share:

8 kommenttia

  1. Matkakuume on meillä ainakin ikuinen. Ihania kuvia ja voi miten hyvän näköistä ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se nostaa päätään aina lomalta tultua! :D Ruoka oli huippuhyvää!

      Poista
  2. Mie romahan! ;) Olipa niin ihania kuvia tässä postaussarjassa. Tuli matkakuume heti ja välittömästi! :)

    VastaaPoista
  3. Voi vain kuvitella, että on varmasti ollut hyvää ruokaa. Ihanat kuvat ja tuo taivas on niin uskomattoman kaunis ja lilaan menevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli sitä ihan muutaman minuutin ja sain napattua sen kuvaan! :)

      Poista
  4. Aivan ihania lomakuvia! Pitäisi vastata vielä pariin työsähköpostiin, mutta taidanpa sittenkin mennä haaveilemaan matkatoimistojen sivuille lomasta. :D

    VastaaPoista

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig