2013/05/27

Ruutuja näkyvissä



Tänään tosiaan saapui mun 30-vuotislahja eli Hästensin Superia sänky. Ihana! Tänään olen siivoillut ja pessyt lakanoita uuteen sänkyyn, pienet päiväunetkin tuli tuossa jo testattua ja mahtavalta vaikuttaa. Perinteisestihän Hästens mielletään siniruutuiseksi, mutta me valitsimme tuon rauhallisemman hopearuudun, joka sopii paremmin muihin makuuhuoneen sävyihin.




Hästens on ns. luomusänky, sillä se on tehty ainoastaan luonnonmateriaaleista (puuvillaa, pellavaa, villaa, hevosenjouhia, puuta) käsityönä Ruotsissa. Siinä on kyllä kohdallaan niin arvot kuin laatukin. Viime postauksessa mietin noita ikkunanpokien maalausta, mutta nyt kun huoneessa ei ole enää mitään muuta puuta, niin ei ne niin pahalta enää näytäkkään, vai mitä?



Makoisia unia odotellessa siis. Tänään saimme myös patiolle yhden kivan jutun, kerron siitä lisää huomenna, ehkä vilautan vähän jo facebookin puolellakin tänään. Lisäksi tämän viikon postauksissa kerron, mitä muuta ihanaa sain lahjaksi perheeltäni. Syntymäpäivän vietto ravintolaillallisen merkeissä kavereiden kanssa siirtyi ensi viikolle vatsataudin vuoksi, mutta ehtiihän sitä sittenkin juhlia.

 Sinivalkoisia unia toivottaen, 
Sanna (joka veti Hästens överit vuoraamalla myös iPhonensa ruuduilla)


Share:

15 kommenttia

  1. Ihana sänky ja petaus! Pinkki sopii ihanasti tuohon, todella pehmeän oloista! Tuo väri valinta sängyssä oli kyllä oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Rakastan tuota herkkua vaaleanpunaista, se sopii pieninä ripauksina niin moneen ja on oikein herkkä <3

      Poista
  2. Onko tuo hopearuutu ihan harmaa vai enemmän beige/luonnonvalkoinen? Kuvissa näyttää vähän enemmän beigeltä kuin harmahtavalta, ainakin mun koneella. Hästensin sivuilta joskus taisin tuota samaa asiaa kuikuilla, mutta muistaisin, ettei sielläkään olleista kuvista hirveästi selvyyttä tähän asiaan saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen kitti/valkoinen, ei ole mikään "hopea" vaikka hopearuuduksi kutsutaan, mutta ei myöskään mikään hirveän lämmin beige. Mutta ehdottomasti enemmän beige kuin harmaa. Mutta harmaaruutu löytyy myös valkoikoimista :)

      Poista
  3. Hieno sänky ja niin kaunis tunnelma makuuhuoneessa! Kaunista päivää Sanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttuli ja sinne kaunista päivää myös :)

      Poista
  4. Upea, tyylikäs ja kutsuva! Ja aika täydellinen synttärilahja :)

    VastaaPoista
  5. Upealta näyttää, ihanan muhkea petaus <3

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Ollaan kyllä tyytyväisiä.. ja mikä parasta, tosi hyvä nukkua :)

      Poista
  7. Hopearuutu on hyvännäköinen. Vierastan siniruutuistakuosia Hästensin sängyissä, no sinistä muutenkin sisustuksessa, jos ihan tarkkoja ollaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vierastan vähän sinistä omassa kodissa, mutta jossain kodissa se voi hyvin toimiakkin! :)

      Poista
  8. Moikka Sanna,

    Onko tuo Hästens -sänky ollut hyvä käytössä? Entä haiseeko? Löysin netistä keskustelun jossa moitittiin sen haisemista navetalle/tallille? Olemme hankkimassa uusia sänkyjä ja nyt (taas ja jälleen kerran :) ) mietin noita Hästens -sänkyjä. :)

    VastaaPoista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig