2013/04/17

Kolmekymppinen


Ensi kuussa täytän 30 vuotta. Aika hurjaa, toisaalta ihan tavallista.

Kolmenkympin kriisissäni toivoin lahjaksi Hästensin sänkyä, enkä malta olla vilauttamatta täälläkin tulevaa petiä. Se on ihana. Hästensin Superia -malli, hopearuutuisena ja valkoisilla jaloilla. Meidän Jensenkin on saanut jo uuden hyvän kodin.

Tiesittekö muuten, että Hästens ja Woodnotes on tehnyt yhteistyötä ja sen tuloksena saa nykyään Hästensin ruutuväreihin sopivia sängynpäätyjä ja raheja. Ainakin tuon hopearuudun ja sinisen kanssa löytyy yhteensopivat sävyt. Woodnotes ja Hästens sopivat kyllä arvoiltaan hyvin yhteen. Laadukkaita, luonnonmukaisia tuotteita, joissa korostuu käsityö ja pitkäikäisyys. Huh! Kuulostaapa niin kypsältä, aikuismaiselta ja järkevältä. Todella kolmekymppistä.

Kuva


Noiden luonnonmateriaalien kanssa sopii sitten nukkua seuraavat (toivottavasti) 30 vuotta. Uni on niin tärkeää, että siihen sopii panostaa. Kerron sitten täällä blogin puolella tarkemmin kokemuksia.

Uskon, että en pahemmin tule tuota kolmenkympin rajapyykin ylittämistä kriiseilemään. En tiedä, mitä tähän ikään mennessä olisi pitänyt saavuttaa, eikä minua se pahemmin kiinnosta. Toisaalta en todellakaan halua olla enää parikymppinen, epävarma, itselleen tuntematon ja musta-valkoinen tytönhupakko. En myöskään haikaile neljänkympin huumaa, saatikka viidenkympin villitystä, jossa farmari vaihtuu urheiluautoon.

Nyt on hyvä. 

Miten siellä on otettu 30-kympin rajapyykki vastaan? Onko se laittanut sinut pohtimaan saavutuksia tai tulevia unelmia?

Share:

36 kommenttia

  1. Haluun kans tuon sängyn! :)
    Olen odotellut niitä kriisejä toisensa perään muttei ole näkynyt... Näin on hyvä. Kakskyt + en minäkään haluais enää olla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että ei sielläkään kriisiä. Mulle meinasi kriisi nostaa jo päätään, mutta onneksi isä sanoi juuri ton, että pitää aina ajatella, että "nyt on hyvä", sitten jos joskus on vanhempi, on perhettä jne. niin sittenkin "on hyvä". :)

      Poista
  2. On kyllä ihana sänky! Kyllä kelpais... ;) Sielläkin sitten asustelee härkä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO niin on!! En malta odottaa :) Täällä asuu itseasiassa kaksonen, olen syntynyt toukokuun lopussa.

      Poista
  3. Tosi kaunis sänky! Ne siniset ruudut ei niinkään ole mieleen, mutta tää väri on ihana!
    Täällä tuli jo 31v plakkariin ja täytyy sanoa, että en ole ollenkaan valmis olemaan näin vanha.. Kriisi on päällä enkä tiiä millon se loppuu ;) Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama juttu. Toi hopearuutu on niin kaunis! Voi ei, siellä on kriisi! Toivottavasti tänne ei iske. :)

      Poista
  4. Mullakin oli pari vuotta sitten vähän samat fiilikset. En toivonut olevani paljon nuorempikaan. Jokainen ikä on hyvä.
    Uusi laadukas sänky kelpais meillekin, varmasti parin vuoden sisällä väistämätön hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuorempana oli sellainen hupakko. :P En ymmärtänyt elämää silloin samalla tavalla, kuin nyt. Varmasti opittavaa vielä tulee, läpi elämän. :)

      Poista
  5. aivan ihanan näköinen! Me katsottiin Hästensia myös vähän yli vuosi sitten, mutta en tykännyt siitä siniruudullisesta kuosista. tuo on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniruutuinen on myös omaan makuun liian levoton, tosin jossain ympäristössä sekin varmasti näyttää upealta, esim. kokovalkoisessa makuuhuoneessa. Haluan että ruudut jää näkyviin!

      Poista
  6. Hyvä toive:)
    Mä tuun muutaman kuukauden perässä. Hitsi, pitääks tässä oikeesti olla jo muka aikuinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lahja kyllä! Kai tässä jotenkin aikuisia ollaan. Tai jotain :D

      Poista
  7. Ihana sänky!!
    Mä oon jo unohtanu koko kolmenkympin kriisin ja keskityn jo neljänkympin kriisiin :D Ei mut joo, kyllä sitä kolmekymppisenä jotain juttuja alkoi miettimään, kuten tupakanpolton lopettamista, ihan heti sillon en sitä tehnyt, mutta 31-vuotiaana sitten. Se päätös onkin kyllä varmasti vaikuttanut ihan positiivisesti koko mun loppuelämään. Saas nähä mistä luovun sit nelikymppisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! Hienoa että pääsit irti tupakasta! :)

      Poista
  8. Upea sänky!

    Kaksi vuotta jo olen ollut 3kymppinen eikä tunnu missään!:D Ehkä ne on nuo lapset, jotka pitävät nuorena tai 6 vuotta vanhempi mies.;) Uskon, että 40 on pahempi mulle.=P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset varmasti pitävät nuorena kun niiden kanssa saa kunnolla hassutella. :D

      Poista
  9. Mä en edes muista olevani kolmekymppinen, täytin siis viime kesänä... Ikuinen kaksikymppinen. ;)

    VastaaPoista
  10. Minä täytin viime syyskesällä kolmekymmentä. Mulla oli jonkinlaista kriisiä ilmassa, mutta se meni nopeaan ohi. Eipä sitä ikäänsä tule kovin usein ajateltua. ;) Ja aika upea 30 -v lahja! Kelpais kyllä mullekin. Meidän patjat on ihan kaameat ja vaihto olis aiheellinen, mutta Hästensiin ei ole nyt varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea lahja tottatosiaan, olen kyllä iloinen!! :) Usealla kaverilla on lapsia, joten jonkin näköistä kriisin alkua meinasi täälläkin olla ilmassa, mutta isän sanojen myötä tajusin, että nautitaan nyt tästä vapaudesta ja eletään tätä hetkeä, eikä kaihota jotain tulevaa.

      Poista
  11. Hei hehkeä kolmekymppinen, varsin ihana lahjatoive ja mieskin tuosta mukavasti hyötyy samalla! :) 3-alkava tulee vastaan parin vuoden päästä joten vielä ei ole viisaita neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, hieno lahja on! :) Innolla odotetaan, molemmat!!

      Poista
  12. Ei paineita iästä!Kun sille ei voi mitää, että vanhenee niin turha siitä ressata ;))

    Päivä kerrallaan :))

    VastaaPoista
  13. Ihana sänky, tuollaisen kun saisi! Kiinnostaa kovasti kokemukset siitä, monenlaista mielipidettä kun on kuullut. 40 on uusi 30, joten ei hätää! Sä oot nuori vielä :) Omakin ikä alkaa jo kolmosella, mutta eipä se oikein miltään tunnu, ihan hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin odotan innolla kokemusta Hästensistä. Olen nukkunut viimeiset viisi vuotta Jensenillä ja siihen ollut todella tyytyväinen!! Hästens on varmasti vaihteeksi hyvä. Luonnonmateriaalit houkuttavat paljon, ja tuo Superia malli on todella hyvä.

      Poista
  14. Upea sänky, ihanan muhkean näköinen. :) Kerro ihmeessä kokemuksista sitten, mielenkiinnolla kuulisin.

    Täällä odotellaan kolmenkympin rajapyykkiä, mutta se on tulossa vasta ensi vuonna. Hyviä mietteitä asiasta - sen urheiluauton kyllä ottaisin jo heti. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kerron kyllä. :) Urheiluautoon vaihdetaan kuulemma vasta viisikymppisenä, joten älähän kiirehdi :D

      Poista
  15. Oooo, mikä kuva!! :)

    Samalla vuosirinkulalla ollaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik. Jännää :) Paljon kolmekymppisiä siis täällä lukijoissa.

      Poista
  16. No nythän on hienoa lahjaa tulossa sinne :) Kolkyt meni mulla ihan viuh vaan, ja niin taitaa mennä pian nelkytkin. Hyppäät vaan lukujen yli vähän kuin ylittäisit pienen virtaavan puron, niin siitä se menee :)

    Mut sellainen ihan perusvinkki: oma keho kannattaa pitää kunnossa.
    Ja yksi joogakaverini sanoi että ikä on asenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lahjaa odotetaan innolla!! Ehkä tuo sänkykin toivottavasti pitää tuota kehoa kunnossa. Mutta kyllä, jos keho on vetreä niin mielikin on kunnossa. Kun joogasin aikoinaan paljon, sain esimieheltä palautetta, että nauran liian paljon töissä :D Iloa ilmeisesti oudoksutaan, sillä niin monet tallaa arkea laput silmillä ja keho jumissa. Eipä siitä naurukaan sitten helposti irtoa :D

      Poista
  17. Täytän 30 syyskuussa...enempi tuo numero 3 tuossa iässä pelottaa, se on jo ihan eri kuin "reilu parikymppinen". Mihin nämä vuodet ovat menneet? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ne vuodet on, menneinä kokemuksina ja (toivottavasti) opittuna viisauksina. :)

      Poista
  18. Ihana sänky! Voi kun itsekin voisi tuollaista joltakin toivoa.

    Mulla on ensi vuonna samat täydet vuodet vastassa. Kyllähän tässä tuntuu pikku kriisiä pukkaavan. Sitä on aikanaan jotain tavoitteita siihen itselle järjestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hästens on kyllä unelma! Näinhän se on, että ne tavoitteet on monesti itse luomia. Varmaan olisin kuvitellut nuorempana, että tässä vaiheessa mullakin olisi jo lapsia, mutta ei se elämä vaan mene aina niinkuin suunnittelee. :) Hyvin on nytkin.

      Poista

© INSPIRED BY LOVE | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig