2015/01/01

Be careful what you wish for, because you just might get it

Huh mikä vuosi takana, sisustusksellisestikin! Ajattelin Modernisti Kodikkaan Kertun tavoin koota vuoden 2014 sisustushankintoja yhteen. Sisustajan koti on jatkuvan muutoksen alla, valmista ei tule koskaan -eikä tarvitsekaan. Välillä on kuitenkin hyvä pystähtyä miettimään ja tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä jo on.


Vuoden alussa tein yhteistyötä kotimaisen 1x2 -tekstiilibrändin kanssa, jonka myötä kotia koristamaan saapui villainen Seitti-tyynynpäällinen. Haluan itse tukea aloittelevia kotimaisia designbrändejä ja mielelläni nostan blogissani tällaisten tuotteiden tietoisuutta. Thaimaan matkalta mukaan tarttui puolestaan musta pääkallo, joka tuo vähän särmää muuten niin feminiiniseen sisustukseen.


Blogiarvonnassa voitettu Balmuirin mohariviltti pääsi maaliskuussa sohvan nurkkaan tunnelmallisia kotihetkiä varten ja samalla tuli päivitettyä kynttilävarastoja Tine K:n ihanien kynttilöiden muodossa.


Loppukeväästä ByLassen lähetti minulle uuden Flow-tyynyn vaaleanpunaisessa hempeässä sävyssä. Samaan aikaan sain myöskin Adealta vaaleanpunaisen Tre-rahin ja hankin sisustusbloggaajien kirpputorilta blogikollegan tekemiä ihania printtejä sekä Ikean kehykset niihin. Kaisan upeita printtejä löydät täältä.


Keväällä iski myöskin hirveä himo saada tuo Omaggion vaasi, jonka kipaisin kotiin Nougat -sisustusliikkeestä. 



Loppukeväästä osallistuin Louis Poulsenin järjestämään kuvakilpailuun, jossa valittiiin sopivin paikka kupariselle keräilyharvinaisuudelle ja kuvani valittiin voittajaksi! Näin ollen sain ihanan PH3,5-2 valaisimen olohuoneeseeni ja ei kai noin kaunista valaisinta voi ollakkaan?



Kiitokseksi Louis Poulsenin valaisimien esilletuomisesta blogissani, päättivät he tehtaalta lähettää minulle AJ-pöytävalaisimen kiitokseksi. Voiko kukaan enää enempää pyytääkkään, johan tuossa kuparisessa olisi ollut tarpeeksi?


Kesällä ei paljon sisustustouhuihin keskitytty, mutta syksyn tullen Tukholmasta tuli haettua Zara Home:sta toinen hopeinen pääkällo, sekä keittiön pöytä vaihtuu Ikean valkoiseen pukkijalkaviritelmään.



Balmuirin kanssa sovitun yhteistyökuvion myötä sain sänkyyni uudet ihanat pellavalakanat sekä kidmohair -torkkupeiton. Kyllä näissä kelpaa nyt nukkua makoisat unet. Sängynpäätyyn tuli hankittua Boknäsiltä vanha penkki, joka ryhdittää vaaleaa kokonaisuutta.



Vaihtelua olohuoneeseen toi Koppishopin kanssa toteutettu yhteistyö, jonka tiimoilta valitisin mustan Hayn Tray -pöydän sekä puisen käden.


Loppuvuodesta työpiste laitettiin vielä uuteen uskoon vanhan työpisteen löydettyä uusi koti. Vanhasta ovesta sekä Ikean pukkijaloista koottu työpöytä sai vielä kaveriksi Carl Hansenin Y-tuolin. Tuolifriikin sydän ottaa muutaman välilyönnin, eikä edes voi käsittää että tämäkin unelma kävi tänä vuonna toteen!


Aikamoinen sisustusvuosi siis kertakaikkiaan! Pitää olla unelmien suhteen varovainen, sillä ne voivat joskus käydä näköjään toteenkin. ;)

Tehdään tästä tulevasta vuodesta vielä mielettömämpi, joka tavalla! 

// Be careful what you wish for, because you just might get it -year 2014 at my home. 
Let's make 2015 even more awesome!
Share:

5 kommenttia

© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig