Vaikka tiedän, että ulkomaanmatkailu ei ole tänä kesänä eikä välttämättä edes vielä tänä vuonna ajankohtaista, halusin fiilistellä ja jakaa matkamuistoja viime kesältä täällä blogissa Madeiran vaelluspostauksen muodossa. Kyselitte Instagramin puolella vinkkejä Madeiran luontokohteista, ja vaikka lomamatka tänne keskellä merta sijaitsevaan paratiisiin ei olisikaan tänä kesänä ajankohtainen, niin ensi talvena se saattakin jo olla: Madeira on nimittäin loistava matkakohde ihan ympäri vuoden.
Koska luontokohteisiin ja aktiviteetteihin pohjautuvat lomat ovat meidän mieleen, ajattelin kertoa teille myös omia suosikkeja lähimatkailuun painottuvan kesäloman merkeissä. Kuten olette saattaneet Instagramin puolelta havaita, meidän uusi yhteinen harrastus golf on vienyt mennessään ja on ollut ihana suunnitella kesän lomareissuja sen mukaan, mistä löytyvät kauneimmat kentät. Golf-lomat kuitenkin hetkeksi sikseen, sillä nyt käydään kierros Madeiran upeissa vaellus- ja luontokohteissa. Ihan yleisellä tasolla suosittelen ehdottomasti vuokraamaan Madeiran loman ajaksi auton (ja mielellään hyvän sellaisen, sillä mäet ovat todella jyrkkiä ja tiet haastavia ajaa).
Pico Ariero - Pico Ruero
Vaellus Madeiran korkeimmalle huipulle Pico Arierolta Pico Rueroon tarjoaa henkeä seisauttavia maisemia, hurjia korkeuseroja sekä reippaasti askelia. Vaellus kestää edestakaisin n. 4-6 tuntia kunnosta sekä taukojen määrästä riippuen. Mukaan kannattaa valita ehdottomasti paljon juotavaa, eväitä, aurinkorasvaa - sekä yhtenä tärkeimpänä, kunnon vaelluskengät. Nämä blogin kautta saadut Haglöfsin vaelluskengät ovat toimineet loistavasti meidän patikoinneilla ja vaelluksissa. Korkean varren avulla nilkka ei nyrjähtele vaitelevassa maastossa ja vettä hylkivä pinta suojaa kuraroiskeilta.
Vinkki: Jos et jaksa tai ehdi kävellä koko reittiä, kannattaa ajaa autolla ajo Pico Arierolle ja kävellä vaikka vain tunti suuntaansa: tämä vaellusreitti tarjoaa nimittäin hulppeita maisemia jo ihan alkumetreiltä.
Ponta de Sao Maurenco
Madeiran itäkärjestä avautuvat hulppeat maisemat kallioiselle merelle ja aavikkoinen sekä kuivan karu alue on kuin vastakohta Madeiran muulle vehreydelle ja kukkaloistolle. Auto ajetaan Ponta de Sao Maurencon parkkipaikalle, josta lähtee vaellusreitti saaren itäkärkeen. Edestakainen vaellus kestää noin viisi tuntia, mutta otimme itse lennosta oikopolun ja nappasimme veneen itäkärjestä takaisin lähtöpaikalle. Maisemat tällä reitillä ovat huikeat, reitti on helppokulkuinen, mutta suojaton, joten aurinkoa varten kannattaa varautua päähinein ja rasvoin.
Vinkki: pue vaellusvaatteiden alle uimapuku ja pulahda läkähdyttävän vaelluksen lomassa Cais do Sarjinhan kivikkoiselta rannalta uimaan. Nauti lounas paluumatkalla St. Captains ravintolassa satamamaisemia ihaillen.
Porto Monaz lava pools
Madeiran länsirannikon helmi, jonne ajetaan kilometreittäin valtavia hortensiapensaita reunustavia vuoristoteitä pitkin (voitte vain kuvitella sitä ihastelevien huokauksien määrää). Matkalla ylös vuoristolle myös lämpötila laski kohtalaisen nopeasti kymmenisen astetta ja vastassa oli sumun lisäksi tielle parkkeerannut lauma lehmiä. Perillä odotti Porto Monaz ja upeat lavamuodostelmista rakentuneet merivesialtaat. Näissä altaissa pääsi todella tuntemaan avomeren voiman aaltojen heittäessä vaahtopäitä kohti altaita.
Vinkki: päätä länsirannikon levada-vaellukset piipahtamalla merivesialtailla.
Ponta do Pargo
Tämä Madeiran länsirannikolla sijaitseva majakka sykähdyttää hulppeilla maisemilla. Nämä maisemat ovat niin epätodellisen upeat eikä tämä kohde vaadi perille päästäkseen kävelyä lainkaan, vaan näistä pääsee nauttimaan suoraan autolla. Jos haluaa kuitenkin kävellä, voi auton jättää läheisen ravintolan pihaan ja tehdä sieltä puolen tunnin reippalu majakalle ja takaisin. Perillä odotti lounas hulppeilla maisemilla.
Vinkki: Yhdistä tämä kohde vierailuun merivesialtailla.
Levada des 25 Fontes
Madeira on tunnettu levada-vaelluksistaan, joiden varrella kulkee vuorilta tuleva vesi kylän viljelijöiden käyttöön. Emme ole käyneet kuin yhdellä levada-vaelluksella, mutta tätä Levada des 25 Fontes -vaellusta voimme kyllä suositella käytäväksi oppaan kanssa. Otimme opastetun retken hotellilta, jossa hintaan kuului matkat kohteeseen sekä opas. Opas tuli todellakin tarpeeseen, sillä levada-reitit ovat mutkikkaita, haastavia ja paikoitellen jopa vaarallisia ilman opasta mentäväksi.
Vinkki: mukaan kannattaa pakata uimapuku, sillä retken tauko pidetään kauniilla vesiputouksella.
Paul Roual Route RP19 (Paul do Mar)
Haastava kuuden tunnin vaellus jyrkillä nousulla ja laskulla ylhäällä sijaitsevalta lähtöpaikalta alas Paul do Marin ranta-alueelle. Reitti yllätti reippailijan ja jouduimme kääntymään takaisin jo tunnin kohdalla, kun kunto ei vai yksinkertaisesti kestänyt näin haastavaa reittiä. Vaelluksilla on aina tärkeää kuunnella itseään, sillä liian haastavissa paikoissa vaeltaminen oman jaksamisen äärirajoilla on kohtalaisen vaarallista pudotusten ollessa hengenvaarallisia. Palasimme tunnin reippailun jälkeen tyytyväisenä takaisin nauttimaan kauniita maisemia näköalaterassilta.
No tulipahan matkakuume tätä tehdessä, seuraavaksi sitten pohtimaan, mitkä tämän vuoden lomakohteet voisivat olla näin lähimatkailun merkeissä.