* Postaus sisältää mainoslinkkejä
Selatessa bloggaajien kaunista kuvavirtaa tulee usein varmasti olo, että tavanomaiset huolet eivät tavoita tätä etuoikeutettua ryhmää – kaikki on aina niin kaunista ja harkittua. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta uskon, että meillä usealla bloggaajalla on joko elämän, tai sitten ihan bloggamisen myötä kehittynyt taito keskittyä hyvään, vaikka elämässä olisi mitä tahansa meneillään. Tiedän todellakin kokemuksesta, että silloin kun elämässä on isompia haasteita kuin minkä sisustusvärin täksi syksyksi valitsisin, niistä tyynyistä puhuminen voi kuitenkin olla yksi tärkeä keino pitää ajatukset kevyemmissä asioissa.
Itse saan esimerkiksi valtavasti voimaa ja mielihyvää arjen estetiikasta, oli se sitten kauniiden vaatteiden tai syksyisen kukkakimpun muodossa. Sainkin Interfloralta* aivan ihanan syksyisen lähetyksen näiden kuvassa näkyvien kukkien muodossa – kiitos! Vaikka yleensä suosin vain valkoisia tai vaaleanpunaisia kukkia, halusin näin syksyksi kotiin hieman ruskan sävyjä - korallia, mustikkaa ja kanervaa. Pienempi kimppu pääsi ikeabana-maljakkoon rennosti aseteltuna ja suuri puolestaan Svenskt Tennin Dagg Vaseen. Interfloralta voi tosiaan tilata kukkia suoraan kotiin, joten mikä olisikaan ihanempi tapa yllättää ystävä tai piristää vaikka ihan omaa päivää?
Miten kaunista syksyistä tunnelmaa nämä kotiin tuovatkaan – varsinkin nyt on aivan ihana nauttia kukista, kun teen paljon töitä kotona. Kotona olemisesta ja yrittäjyydestä puheenollen – pyysin teiltä instan puolella laittamaan kysymyksiä yrittäjyyteen liittyen ja niiden tiimoilta onkin tekeillä postaus seuraavaksi tänne blogiin. Nyt kuitenkin askeleet vievät kauppaan hakemaan illaksi tarjottavia, sillä meillä on tiedossa kavereiden kanssa viini-ilta.
Ihanaa viikonloppua!