Terveisiä hieman ajateltua pidemmäksi venyneeltä blogitauolta. Halusin ottaa toiseen lomapätkään ajan, jossa keskittyisin hieman enemmän hetkiin jatkuvan somessa roikkumisen sijaan. Kun oma päivätyö mediatoimiston somemanagerina sekä sivutyö blogin parissa keskittyvät paljon sosiaaliseen mediaan, tulee joskus vain hetkiä, että nyt ei yhtään pysty. Silloin on parempi vain jättää puhelin hetkeksi sivuun, jotta myös luovuus ja inspiraatio saavat hetkeksi taukoa. Ja tauon jälkeen on aina ihana palata blogin pariin - on tämä sellainen henkireikä!
Tämä loman jälkeinen arkeen paluu ei vain mennyt ihan suunnitelmien mukaan: maanantaina oli tarkoitus aloittaa etätyöpäivän jälkeen tanssiryhmän kisatreenit ja tiistaina palata pitkästä aikaa toimistolle, mutta nämä vaihtuivat epämääräisten vatsa- ja flunssaoireiden vuoksi vapaaehtoiseen karanteeniin sekä koronatestiin. Tässä rytäkässä peruuntui myös uusien ohjeistuksien myötä toimistolle paluu (etätyösuositus), koko viikon tanssitreenit (jotka olisi tullut todella tarpeeseen) sekä tyttöjenilta.
Päällimmäisenä tunteena on ollut harmitus: eikö tämä ollutkaan vielä ohi!? Ja mitä uutisia uskoo, ei tietenkään ollut, nyt vain kaikki tuntuu olevan jotenkin todella paljon epäselvempää kuin keväällä – ilmassa leijuu suorien ohjeiden sijaan vain suosituksia. Epävarmuus syksyn tulevista kuviosta velloo mielessä ja kaipaisin kovasti jo normaalia, sosiaalista elämää niin toimistossa kuin sen ulkopuolella.
Ja te, jotka mietitte miltä koronatesti tuntuu, niin aivan kamalalta. Jätän yksityiskohdat kertomatta, mutta sanoin testin ottamisen jälkeen sairaanhoitajalle, että älä kuvittelekaan että tulen tähän enää koskaan uudestaan. Ja toivottavasti ei tarvitsekaan - testi oli negatiivinen ja tänään vihdoin pääsen tanssitreeneihin! Ehkä ensi viikko lähtee hieman paremmin liikkeelle kuin tämä edeltäjänsä.
Toivottavasti te olette pysyneet terveinä!