2019/03/24

Kylässä: Muutoskohde Espoossa


Siitä huolimatta, että yrittäjyyteni painopiste on tällä hetkellä enemmän somen ja markkinoinnin suunnalla, on ollut todella kiva päästä tekemään näitä muutamia suunnittelukohteitakin. Näiden parissa olen todella kuin kotonani ja rakastan asiakkaan kanssa fiilistellä uutta sisustusta – sekä nähdä konkreettisen lopputuloksen. Pääsinkin viime vuoden lopussa auttamaan yhtä entistä naapuriani, jotka tekivät uuteen kotiinsa pintaremontin maalaamisen sekä keittiöremontin muodossa.


Lähtötilanne oli se, että päivitystä kaipasivat niin kalusteet kuin myöskin keittiö sekä seinäpinnat. Asukkaiden tyyli on ollut aina boheemi, mutta tähän nykyiseen kotiin haluttiin boheemiuden lisäksi myöskin arvokkuutta ja tyylikkyyttä huokuvia elementtejä. Varsinkin keittiöltä kaivattiin klassisuutta ja olohuoneen olisi tarkoitus nivoa keittiön tyyli sekä asukkaiden boheemi maku yhtenäiseksi, maanläheiseksi kokonaisuudeksi.


Sisustuksen yleisilme haluttiin pitää vaaleana, mutta ryhtiä haettiin mustista yksityiskodista, kuten Furninovan Karetta -nojatuoleista, Interfacen Rondo-sohvapöydästä sekä mustakehyksisestä lasiseinästä, jolla jaettiin olohuone erillisiksi seurustelu- sekä tv:n katselutiloiksi. Koko takaseinän peittävät verhot luovat tilaan ylellistä tunnelmaa ja messinkiset yksityiskohdat niin valaisimissa kuin piensisustuksessa toistavat keittiön klassista tyyliä.



Asukkaat ihastuivat erityisesti valaisimiin sisustuksen katseenvangitsijoina. Flosin IC S1-valaisin valittiin olohuoneeseen, kun taas IC CW matalammalla kiinnityksellä sijoitettiin tv-huoneeseen. Niinikään keittiön niemekkeen valaisimet haluttiin messinkisenä – nämä kellomaiset kaunottaret (Frandsenin Cohan) ovat tanskalaista suunnittelua.



Tämä kohde oli sikäli poikkeuksellinen, että tänne toteutin sisustussuunnittelun lisäksi myös stailauksen, jolla viimeisteltiin kokonaisuus. Stailaus on yllättävän suuressa roolissa parhaimman mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, joten kannattaa ehdottomasti sisustussuunnittelijaa käyttäessä pyytää, että suunnitteluun kuuluu myös kohteen viimeistely joko asiakkaan omia tai kohteeseen varta vasten ostettuja pientavaroita ja tekstiilejä käyttäen.


Tämä kohde tulee olemaan myös Avotakassa keittiön muutoskohteena, joten jos haluat saada lisätietoa muutoksesta niin kannattaa seurata tulevia lehtiä! Ennen ja jälkeen kuvalla on helppo konkretisoida muutos ja aikamoinen sellainen saatiinkin aikaiseksi, vaikka itse niin sanonkin. Ja mikä parasta, asiakkaat olivat lopputulokseen myös todella tyytyväisiä. 

Ehkä seuraavaksi päästään muiden tilojen kimppuun?



Share:

2019/03/15

Inspiraatiota työhuoneeseen

Näin yrittäjänä olen alkanut haaveilemaan omasta työhuoneesta – tai jos ei huoneesta, niin vaikka erillisestä työpisteestä jonkin huoneen yhteydessä. Todellisuudessa en tosin tiedä, istuisinko edes työpisteellä vai seilaisinko sängyn, sohvan ja ruokapöydän pyhää kolmiota, kuten nykyäänkin. Mutta teoriassa ajatus työhuoneesta ja varsinkin sen sisustamisesta, kuulostaa houkuttelevalta – ja olenhan jo hieman ajatuksia luonut kalusteidenkin suhteen.




Oikeastaan kaikki muu löytyykin valmiina – niin PH 3/2 valaisin, Ton-tuoli rottinki-istuimella sekä Beni Ouarain matto, mutta työpöytä puuttuu. Olen iät ja ajat haaveillut lasipöydästä ja bongasin tämän kauniin yksilön Habitatin valikoimista – mustat jalat ja lasikansi tuovat mieleen tällä hetkellä kovin pinnalla olevat mustakehikkoiset lasiovet. Tämä pöytä on myös kohtuullisen hintainen, joten se on ehdottomasti haavelistalla.

Mukavaa viikonloppua!
Share:

2019/03/06

Keväinen sisustus


Joka kevät huomaan pastellisävyjen nousevan suosikkilistalle niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa, vaikka tosin tänä vuonna vaaleanpunaista nähtiin meillä jopa joulunakin. Piipahdimme parisen viikkoa sitten kaverini kanssa Apat. 12 showroomilla, joka on yhteistyössä sisustusliike Zarron sekä keittiöliike Creannon perustama tila, jossa pääsee tutustumaan näiden molempien yrityksien tuotteisiin kodinomaisessa ympäristössä. Ja mikä mieletön esteettinen elämys tämä tila olikaan, suosittelen lämpimästi piipahtamaan inspiroitumismielessä Uudenmaankatu 36:sessa– tällaisia konsepteja ei taida Suomessa pahemmin ollakaan?



Teimme samalla Apar. 12 tutustumisen yhteydessä pienen sisustuskierroksen Helsingin kantakaupungissa ja mukaan nappasin kauniin merikorvan S.A.L.I -sisustusliikkeestä. Joku saattaa liikkeen muistaakin, sillä esittelin sen lempiputiikkeja käsittelevissä postauksissani Helsingin sisustustarjonta, osa 1 ja Helsingin sisustustarjonta, osa 2. Merikorva on todella kaunis sävyiltään ja siitä poiminkin muutama tyynynsävyn kotiin – pitkästä aikaa hieman turkoosihtavaa sinistä sekä vanhaa roosaa sisustustyynyjen muodossa.


Samettiset sisustustyynyt lähtivät mukaan Zarrosta ja ne ovat Ruth & Joanna mallistoa. Eipä ole tuollaista väriä näkynyt kotona vuosikausiin, joten tuo kivaa vaihtelua muuten neutraaliin sisustukseen. Samoin mukaan lähti tuo vaalea, hieman boheemi pampulatyyny, johon ihastuin nähtyäni tämän makuuhuoneen sisustuksen Apart. 12:sta. Myös nuo tilan yöpöydät ovat aivan upeat – no lattiasta, matalasta kaapistosta ja seinälistoituksesta puhumattakaan! On varmasti sanomattakin selvää, että tuo Apat. 12 aiheutti aivan hurjasti ihastelevia huokailuja tämän esteetikon silmissä.
 

Sellaisia pieniä sisustusmuutoksia tällä kertaa. Niin kliseistä mutta totta on kuitenkin se, että tyynynpäällisillä saa kivasti luotua vaihtelua sisustukseen, varsinkin nyt kun kaikki suurimmat sisustushankinnat ovat pitkäksi aikaa takanapäin. Ajattelin muuten käydä hieman läpi kaappeja ja laittaa myyntiin joitain tavaroita täällä blogin tai instan puolella pienen kevätsiivouksen muodossa. Ja siivouksesta puheenollen: huomenna meille tulee siivooja ja on muutenkin aivan ihana päivä tiedossa kampaajan sekä illan Tanssien Tähtiin kutsuvierastilaisuuden merkeissä.

Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig