2018/05/31

Sisustusbloggajien vinkit onnistuneisiin juhliin


Meillä sisustusbloggaajien keskuudessa on tapana tehdä vuorollamme kuukauden haaste, eli aihe, jonka yksi ideoi ja koostaa ja johon muut bloggaajat vastaavat. Toukokuussa oli minun vuoroni keksiä haasteen teema, ja toukokuuhun sopi todella hyvin mielestäni aiheeksi juhlat. 

Kevät ja lähestyvä kesä antavat monta aihetta juhlaan. Bloggaajien arjesta saa nostettua esille monta ilahduttavaa hetkeä, mutta niin ikään on mukava virittäytyä aina silloin tällöin juhlatunnelmaan - oli tämän ilon mahdollistajana sitten valmistujaiset, syntymäpäivät, puutarhajuhlat tai häät. Näistä tunnelmista on varmasti myös lukijoille inspiraatiota jaettavaksi. Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi onnistuneisiin juhliin?

Kerroinkin jo omat vinkkini tässä postauksessamutta nyt pääsen jakamaan teille Suomen suosituimpien sisustusbloggaajien ideoita onnistuneisiin juhliin! Oletteko valmiita?


Kattaus ja koristelu

Juhlissa usein parasta on oikeastaan etukäteisvalmistelut ja suunnittelu. Juhlien fiilistely hyvissä ajoin saa mieleen tulemaan erilaisia huolehdittavia asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon hyvissä ajoin. - Esmeraldas



Kuulun niihin ihmisiin, jotka nauttivat juhlien järjestelystä melkein yhtä paljon kuin itse juhlista. Itse juhla on tietysti kohokohta, mutta koska juhlapäivä menee aina niin nopeasti, tykkään fiilistellä juhlia jo suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa. - Kuistin kautta



Rentojen juhlien kattaus syntyy mukavasti eripari kupeillakin, mutta yhtenäisellä astiastolla saa kattaukseen helposti juhlallisuutta. Yhtä juhlaa varten ei kannata lähteä itselleen hankkimaan ja vaihtoehtona kannattaakin miettiä astioiden lainausta. - Pilkkeitä

Aseta juhlapöydälle yksi (omani on valmiskimppu Stockmannilta!) kukkakimppu vaasiin ja anna sen toimia katseenvangitsijana. Kukkakimpun ei tarvitse olla iso, jos vaasi on hieman kookkaampi. - Char & the city


Yksi tapa tuoda kattaukseen ja koristeluun rentoutta on erilaiset maljakot joita voi sijoitella ympäri kotia tai tarjoiltavien sekaan. Tässä kuitenkin kannattaa pitää linja kukkien suhteen, niin että pitää värimaailman tai kukkalajikkeet samanlaisena. Kesäaikaan juhlia järjestäessä kannattaa hyödyntää luonnosta poimittavia kukkia ja kasveja. Mustikanvarvut, koivunoksat ja monet muut kasvit voi sijoittaa leikkokukkien kaveriksi.Mikäli keli antaa myöden niin Suomen kesä tarjoaa kauniit puitteet juhlien pitämiseen ulkona. - Marjamailla


Rakastan suunnitella juhlien ruokamenuja ja monesti suositaan lähipiirissäni erilaisia teemoja sekoitellen. Milloin on vähähiilarista, tapas tyyppistä tai texmex henkistä. Kun on teema, on menunkin keksiminen helpompaa. Arjesta poikkeava ruoka luo aina tunnelman jostain erikoisemmasta, ainakin tällaiselle herkkusuulle.Chandelier Home

Valitsen oikeastaan aina juhliin jonkinlaisen teeman. Valitsen teeman usein sen mukaan millaista tunnelmaa juhliin haluan. Teeman ei tarvitse tarkoittaa mauttomuutta. Kuistin kautta


Päätin, että jos vain sää sallii, juhlimme takapihallamme. Olen laittanut sitä nyt uuteen uskoon ja tehnyt kukkapenkkiä yms. ja se alkaa näyttämään varsin viihtyisältä. Koristeeksi juhliin riittävät luonnon omat kukkaset, kynttilät ja valoketjut. Aikas rennolla otteella siis mennään. - Retromoderni

Meille on ehtinyt muodostua perinteitä kahdeksassa vuodessa, tärkeinpänä lienee juhlakukat, jotka meillä ovat aina olleet pioneja. Emme ihan päässeet nauttimaan auenneista kukista, mutta onneksi pioneissa nuputkin ovat herkän kauniita. - Keskipiste

Kattauksen pääosassa toimii valkoiset pionit, jotka kävin kaupasta ostamassa, sillä vielä niitä ei ole valmiina omalla pihalla eikä kukinnassa vanhempien pihallakaan. Coconut White


Itse satsaan juhlissa kukkiin ja kaikkeen kauniiseen rekvisiittaan, jotka kaunistavat juhlatilan. Kesällä on niin helppo kerätä luonnonkukkia maljakkoon ja säästää sievoinen summa, kuin että hakisi kukat kukkakaupasta.  Tai sitten voit luonnonkukilla rehevöittää kaupan kimppua. Levitä kukkaloisto koko taloon ! Kukat tuovat juhlafiilistä.  Myös terassille ja pihalle on kätevä tehdä luonnonkukista asetelmia. - Idis & Interiööri




Tarjoilut ja syötävät

Ellei joku ole ihan itse järjestämässä illallista kotosallaan, niin jaamme usein ruoanlaittovastuut vaikka pariskunnittain. Näin ollen kellekään yhdelle kokille ei tule hikeä hattuun, vaan ahkeroimme kaikki keittiössä vuorotellen. Char & the city


Itse olen helpottanut usein juhlia hankkimalla esimerkiksi kakun valmiina, tällöin aikaa jää paremmin muiden tarjottavien leipomiseen. Leivonnaisia ei välttämättä tarvitse itse hankkia konditoriasta vaan tässäkin voi kysyä ehtisikö ystävä tekemään sen hänen pravuuripiirakkansa tai olisiko anopilla aikaa leipoa pullaa. Pilkkeitä

Isommissa juhlissa kannattaa harkita edes osan tarjoilujen ulkoistamista. Ainakin itse olen jo vuosia ostanut jotain, ja välttänyt näin juhlia edeltävän yön leivontasessiot. Toki aina on mukava jotain tehdä itsekin. Varsinaisia aarteita ovat ystävät, jotka voivat jeesiä ja tehdä omia bravuureitaan. Uskalla myös pyytää apua varsinkin isompien juhlien järjestelyssä. - Idis & Interiööri


Siinä missä pienet pavlovat on kivoja pieniin juhliin niin isoissa juhlissa ne voi koitua työläiksi. Suosittelen tekemään isoja kakkuja ja olenkin aiemmin puhunut pellillä paistettavien kakkupohjien helppoudesta. Marjamailla


Juhlien tarjottavatkin voi suorittaa ilman stressiä. Valitse helppoja ja nopeita reseptejä tai osta herkut valmiina kaupasta. Minä suosin niiden yhdistelmää. Jos haluat (ja kukapa ei haluaisi) helpottaa kahvittelujen sujumista, tee noutopöytä. - At home



Juhlanhan ei tarvitse olla mitään suureellista tai vaatia valtavasti vaivannäköä. Pääasia on, että pysähtyy, nostaa maljan (se voi olla vaikka smoothieta, jos alkoholi ei maistu) ja kiittää itseään sekä läheisiään ääneen siitä, mitä on saanut aikaan. Nimeää ne asiat, joiden ansiosta meillä kaikilla on jokin syy juhlaan. - Visu Sillvan

Yksinkertainen toimii aina. Lämpimänä juhlapäivänä kuplavesi sitruunasiivuilla maistuu useimmille. Omenamehusta, kivennäisvedestä ja sitruunalimusta valmistettu booli toimii myös aina. - Esmeraldas


Keskiössä täytekakut, joista kaksi ensimmäistä on tilattu hartaan haaveilun kera naapurista (ja toteutus enemmän kuin kymppi molemmilla kerroilla). Loput ovat omia kokeiluja. Mikä näistä osui eniten makuhermoosi? - No home without you



Jos juhliin on tulossa pieniä vieraita, kannattaa huolehtia että heillekin on helppoa syötävää. Vesimeloni valmiina tikkuina maistuu pienillekin ja vaahtokarkit ovat varma hitti myös isompien lasten keskuudessa. Kesäjuhlissa maistuu raikas ja kevyt naposteltava, mutta koska juhlapäivä voi olla pitkä, tarvitaan tukevampaakin syötävää.  - Esmeraldas

Koska muumit ovat nyt kuuminta hottia, pyysin häntä loihtimaan Muumi-aiheisen kakun, joka olisi silti kaunis myös aikuisten silmään. Tässä onkin loistava vinkki siihen, miten kakun voi koristella kauniisti ja juhlavasti aikuisille unohtamatta kuitenkaan juhlien pienimpiä vieraita. Lasten synttäreille ei aina tarvitse vääntää kirkuvan värikästä teemakakkua Disney-figuureineen, vaan kakun koristelu voi olla lapsille mieluisa hieman hillitymmilläkin viitteillä pikkuväen ikilemppareihin. - Muotoseikka


Rento tunnelma ja seurustelu

Muista siis ottaa rennosti juhlajärjestelyistä lähtien..! Tiedän kokemuksesta, että se voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Ota siis myös aikaa itsellesi virittäytyä juhlatunnelmaan, jos olet niitä järjestämässä ja muista pysähtyä juhlapäivänä seurustelemaan vieraiden kanssa. - At Home


Jos et jotain ehdi niin ei huolta, rennot juhlat on parhaita. Kukaan ei huomaa jos servettejä ei ole aseteltu justiinsa, joku tarjoilu onkin ostettu valmiina tai muutama kuppi on unohtunut tiskialtaaseen. Parasta on se kun tilan täyttää puheensorina ja lasten iloiset kiljahdukset. lloa, naurua ja yhdessäoloa. - Villa H


Yleensä sitä luo itselleen liikaa paineita siitä mitä pöytään katetaan, vaikka pääasia ovat lopulta ne ihmiset siinä pöydän ympärillä. - Pilkkeitä

Yksiäkään juhlia ei kuitenkaan ole ilman ihmisiä ja heidän yhdessä luomaa tunnelmaa. Joskus ex-tempore järjestetyt juhlat voivat olla ne kesän hauskimmat, ja toisaalta varsinkin isompien juhlien kohdalla huolellinen suunnittelu on monesti paikallaan ja juhlahetki sen myötä herkkä ja merkityksellinen. Kuistin kautta


Vaikka juhlista jäisikin muistoja kuvien muodossa, on tärkein muisto sydämissämme. Tämä tulisi myös juhlien järjestäjän muistaa. Kaikki työmäärä juhlien järjestämisen suhteen menee mönkään mikäli piiputat itsesi, etkä jälkeenpäin muista juhlista muuta kuin valtavan työmäärän. Tämä ei ole juhlien tarkoitus! - Marjamailla

Brunssin rakentaminen parvekkeelle vei todella vähän aikaa, eikä sisältänyt sinänsä mitään kovin ylellistä tai erityistä, mutta se erityisyys oli itse hetki, kokoontuminen, rakkaus. Se on juhlassa tärkeintä. - Visu Villan

Näiden ihanien vinkkien myötä toivotan teille oikein antoisaa ja nautinnollista kesän juhlakautta!

Share:

2018/05/30

Kesävinkit ja lentopäästöt

Viime aikoina ei ole voinut välttyä huomaamasta blogeissa käytyä vastuullisuuskeskustelua, erityisesti koskien lentomatkustamisesta aiheutuneita päästöjä. On mielestäni hienoa, että sosiaalisen median vaikuttajat ottavat nykyään kantaa moniin eettisiin, kysymyksiä herättäviin ilmiöihin sekä kokevat myös ehkä painetta toimia ekologisemmin (kuten esimerkiksi Aamukahvilla Henriikka sekä Homevialauran Laura aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet).


 Lentopäästöt ovat tulleet ajankohtaiseksi, sillä nykyisillä hinnoilla lentäminen on todella edullista ja monet luonnollisesti hyödyntävät tätä mahdollisuutta matkustella runsaasti. Lentäminen ja kauas matkaaminen ovat kuitenkin kaikessa ihanuudessaan ympäristöä runsaasti kuormittavaa toimintaa ja siksi on kehitetty menetelmiä, joilla lentopäästöjä voi kompensoida. Maksamalla tietyn summan voit keventää hieman omaatuntoa lentämisestä aiheutuneista päästöistä, mutta itse koen, että yksi vielä tehokkaampi keino on rajoittaa ulkomaille matkailua ja miettiä, miten voisi nauttia lomasta vaikka ihan kotimaassa.


Tunnustan, että olen keskimäärin itsekin lentänyt vuoden aikana ainakin kolme kertaa, mutta ajattelin, että tänä vuonna voisimme vähentää ulkomaanmatkoja ja tehdä kesälomareissun meriteitse Ruotsiin sekä mahdollisesti yhden ulkomaanmatkan myöhemmin syksyllä. Koen, että myös Suomessa on paljon kivaa kesätekemistä, erityisesti nyt, kun helteet ovat hellineet meitä jo toukokuussa ja koko kesä on oikeastaan vielä edessäpäin. Halusinkin koota teille hieman vinkkejä siihen, miten lomasta ja kesästä voi nauttia kotimaassa.


& Kaivopuiston ranta on varmasti yksi kauneimmista paikoista Suomessa kesäaikaan. Rannan varrelta löytyvät niin jäätelökioskit, kahvilat, sekä saariston lähistöllä liikkuva vene, jolla pääsee esimerkiksi Liuskaluodon Skifferille. Rantakadun päätteeksi Hernesaaren puolella ovat kestosuosikkini Birgitta sekä Löyly, joiden terassit ovat tulleet jo tutuksi tässä ulkokonttoria helteillä pitäessä.


& Kesällä on myös luonto kauneimmillaan ja mökkeilykausi kuumimmillaan. Itse odotan jo niitä mökillä vietettyjä rauhallisia hetkiä (noh, ehkä myös niitä työleirejä puuhasteluja) ja myöskin suunnitteilla on vierailla kavereiden mökeillä mm. Venetsialaisten muodossa.


& Suomen luonnosta nauttiminen on kesällä helppoa. Ei tarvitse laittaa kuin hyvät kengät jalkaan ja kävellä merenrannalle tai lähimpään metsään. Olin taannoin kuuntelemassa Ikean vastuullisuusteemaista puheenvuoroa, ja siellä tuotiin esille, kuinka monet ihmisen nykyajan ongelmat (stressi, masennus, unettomuus) johtuvat siitä, että olemme menettäneet yhteyden luontoon. Japanissa lääkärit jopa määrävät hoidoksi metsäterapiaa, eli 20 min metsässä oleskelua ja rauhoittumista. En yhtään ihmettele, sillä olen itsekin saanut huomata vihreän kahisevan metsän, linnunlaulujen ja merellä käyvän tuulen rauhoittavan vaikutuksen. 


& Lähirannalle tehty picnic ja siellä nautittu lounas on kiva tapa katkaista työpäivä ystävän kanssa. Meillä oli Kuistin kautta Heidin kanssa upeat puitteet Haukilahden rannalla ja eväänä vichyä, lohisalaattia, marjoja ja viinirypäleitä. Tuosta mustasta topista on tullut muuten kyselyjä ja se on oikeasti uimapuku Zarasta, jonka kanssa olin pukenut musta-valkoraidallisen hameen.


& Uskoisin, että tänäkin kesänä tulemme tekemään useamman reissun Porvooseen, joka onkin kesällä yksi lempikaupungeistani. Ihanat pikkuliikkeet ja jokivarren kahvilat sekä ravintolat henkivät vanhaa tunnelmaa. Olen joskus jopa haaveillut asuvani Porvoossa sen idyllisyyden vuoksi.


 & Porvoon lisäksi itselle mieluisia kesäkaupunkeja ovat Turku ja Fiskars, joihin molempiin on pienet kesäretket suunnitteilla. Turku on itselle hyvinkin tuttu opiskelukaupunkina ja Fiskars puolestaan niin ihana ja tunnelmallinen paikka kesäkohteena. Hangossa on tullut käytyä vähemmän, mutta haluaisin käydä myös sinne vaikka viikonloppumatkan tänä kesänä.


& Helsingin lähisaarista olen piipahtanut päiväseltään kesäisin Suomenlinnassa, mutta esimerkiksi Lonna ja muut pienemmät saaret ovat vielä katsastamatta. Toivotaan suotuisia ilmoja, jotta pääsemme nauttimaan kesästä ja ulkoiluttamaan sandaaleja useasti.


& Mikäs sen parempaa kesällä kuin ulkona syöminen? Kesällä on ihana pysähtyä terassille nauttimaan ruuasta ja fiilistelemään tunnelmaa. Omiin suosikkeihin kuuluvat niin Skifferin pizzat, Teatterin lounassalaatti kuin Haukilahden pavilijongin lohiburgeri ruisleivällä.
 

Mielelläni kuulisin lisää teidän vinkkejä siihen, miten nauttia Suomen kesästä ja mielipiteitänne vastuullisuuteen liittyen – pohditteko ylipäätään lentopäästöjä, kierrätystä tai ekologista kuluttamista? Itse koin Ikean ja Sitran vastuullisuusasiantuntijoita kuunneellessa oikein helpotuksen huokauksen, sillä vaikka olen maailman surkein kierrättäjä, niin asumme itseasiassa tällä hetkellä todella ekologisesti ilman autoa ja uudessa, energiatehokkaassa kerrostalossa. Tärkeintä näissä vastuullisuuskymyksissäkin on mielestäni kohtuus ja se, että tekee riittävän hyviä ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja elämässä.
Share:

2018/05/27

Väriä sisustukseen

Sain tässä taannoin blogini lukijalta toiveen, että hän haluaisi nähdä, miltä meillä näyttäisi voimakkaammilla väreillä höystetty sisustus. Myönnettäköön, että olen vuositolkulla ollut uskollinen valkoinen-musta-greige-vaaleanpunainen -värimaailman kannattaja, sillä olen varmaan viimeiset kymmenen vuotta viehättynyt tästä tanskalaisen pastillisesta tunnelmasta keskieurooppalaisella ylellisyydellä höystettynä.


Näin ollen mietinkin, että pitäisikö minun tosissaan ottaa haaste vastaan - miltä näyttäisi meillä esim. fuksianpunaiset kukat, värikkäät ja kuviolliset tyynyt sekä muut tekstiilit. Sisustusblogeja sekä somemaailmassa esiintyviä koteja on jo pitkään syytetty tietystä homogeenisuudesta (no, eikä kyllä suotta!) ja olisi varmasti lukijoillekin virkistävää pieni (ehkä ruotsalaishenkinen) väri-ilottelu. 



Läntisessä naapurimaassamme värikkäät tekstiilit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta toisaalta heillä ovat verenperintönä Svenskt Tennin kaltaiset ikoniset brändit. Meillä suomessa on toki esim. Marimekko ja Vallila, mutta jotenkin koen tämän ruotsalaisen brändin hieman ehkä romanttisetkin kuosit omakseni kotimaisten tekstiilitalojen graafisten linjojen sijaan.



Tässä viikonlopun (syntymäpäivä)kahvittelussa käytin pressitilaisuudesta saatuja Svenskt Tennin servettejä, joissa on omasta perinteisestä värimaailmastani poiketen voimakas ja värikäs kuosi. En tiedä oliko se kattauksessa yhteensopivat mansikat vai Svenskt Tennin Vase Dagg ja Globe kynttilänjalka, mutta nämä servetit tuntuivat istuvan meidän kotiin yllättävän hyvin! Kun sisustuksen pohja ja muu värimaailma on neutraali, tällaiset yksittäiset väripilkut saavat yllättävän paljon hyvää aikaan.



 Vaikka sisustustyylini on nykyään hyvin neutraali, toista se oli ensimmäisissä kodeissani. Niistä löytyi vaikka mitä väri-iloitteluja aina turkoosista sohvapöydästä liiloihin lakanoihin ja limenvihreään seinään (huh huh!). En siis aina ole suinkaan ollut näin väritön sisustaja, mutta nykyinen värimaailma on nyt toistunut viimeisen kymmenen vuoden ajan, sillä koen tämän hyvin omakseni. Silti tässä pohdin, olisiko jo vihdoin aika kokeilla kevyesti jotain uutta esim. näiden Josef Frankin tyynyjen muodossa?


Syntymäpäiväaamuna minua odotti sängyllä mieluinen paketti, josta paljastui tässä maaliskuisessa  postauksessa haaveilemani Svenskt Tennin Globe -kynttilänjalka messinkisenä. Vaikka muuten tykkään kotona isommissa määrin teräksestä, niin mielestäni pienissä yksityiskohdissa messinki näyttää todella kauniilta. Tämä Globe-kynttilänjalan sävy on muuten todella kaunis, ei yhtään liian keltainen, mitä monesti messinki saattaa olla.


No, mitä mieltä olette siellä ruudun toisella puolella, olisiko aika rikkoa hieman kaavaa ja kokeilla, miltä värit näyttävät meillä? Allekirjoittanut tuntuu ainakin kaipaavan hieman vaihtelua – nyt kun jalka näyttää näiden servettien myötä olevan jo oven välissä!


Share:

2018/05/23

Mietteitä ikääntymisestä


Täytin tänään 35-vuotta, eli olen askeleen lähempänä neljääkymmentä kuin kolmea. Välillä tämän tosiasian tunnistaminen tuntuu hurjalta, vaikka en tunnekaan oloani vielä nelikymppiseksi. On monta asiaa, joita ikääntyminen tuo tullessaan – syvempää otetta elämään ja itseen, merkityksellisyyden kaipuuta ja arvopohdintaa. No, toki niitä ryppyjä ja maksaläiskiäkin. 


Välillä sitä toivoisi, että tähän ikään mennessä teini-iän ja nuoruuden haihattelut olisivat jääneet pois, mutta tosiasiahan on, että tietyt kasvukivut, epävarmuudet ja esimerkiksi tarve kuulua muiden joukkoon, ovat sellaisia, jotka varmasti seuraavat meitä kaikkia jossain määrin läpi elämän. Osa meistä myöntää nämä inhimillisyyteen kuuluvat osa-alueet, osa hautaa ne sisimpänsä syvimpään nurkkaan, eivätkä näin ollen tule koskaan täysin kohdatuiksi.


Jos jotain olen tähän ikään mennessä oppinut, niin sen, että omien heikkouksien, epävarmuuksien ja inhimillisyyksien kanssa sinut oleminen on sitä aitoa itsevarmuutta – ja näiden kanssa taitaa olla tarvetta itse kullakin tehdä töitä läpi elämän. Usein ne päälleliimatun itsevarmoilta ja pärjääviltä näyttävät voivatkin olla pohjimmiltaan rakentaneet itsetuntonsa sellaisten usein ulkoisten seikkojen varaan, jotka eivät kanna enää sitten, kun ikä tuokin muutoksia ulkonäköön tai elämä heittää eteensä isompia haasteita sairastumisen tai vaikka työttömyyden muodossa.


Koen itseni edelleen kovin nuoreksi, sillä rakastan hassutella, nautin leikkimielisyydestä ja elän kohtalaisen huoletonta elämää ilman lapsia tai isoa talolainaa. Osasyynsä voi tässä toki olla myös lähes kymmennen vuotta nuoremmalla puolisolla, jonka tietystä elämään kevyesti suhtautumisesta yhtäaikaa viehätyn ja ärsyynnyn. No, kaikki jotka muistavat millaista elämä oli parikymppisenä, varmasti pystyvät tähän samaistumaan.


Viime viikon syntymäpäiville halusin valita tyylistäni poikkeavan mekon, joka herätti teissä lukijoissakin paljon kyselyjä. Tästä mekosta kannattaa kohdistaa tiedustelut DOPP Womanin ammattitaitoiselle Katalle, joka kannusti minua hankkimaan tämän kauniin kesäisen yksilön ja siihen sopivat kiiltonahkaiset Höglin korkokengät. Olen varmasti enemmän tunnettu kohtalaisen värittömästä ja varsinkin kuosittomasta tyylistä, mutta joskus omalle epämukavuusalueelle astuminen kannattaa – ja tämän jos jonkun olen iän myötä oppinut.

Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig