2018/04/29

Ylellinen arki


"Sisustusblogien kevyeen kuvavirtaan on helppo uppoutua ja monesti lukijoita kiehtookin blogeista saatavat vinkit. Viime kuukauden arkiteeman inspiroimana, haastan bloggaajat kertomaan mitkä asiat tekevät heidän arjestaan ylellistä. Sillä kauniit kuvat eivät ole pelkkää kulissia vaan myös osa oikeaa elämää. Uskon, että joukolta sisustus- ja lifestylebloggaajia irtoaa parhaat vinkit arkisen elämän kohentamiseen pienillä iloa ja onnea tuovilla asioilla."


Sisustusbloggaajien ryhmässämme kiertää kuukausittain haaste, joka tällä kertaa kannusti At Home-blogin Jaanan toimesta pohtimaan, mistä elementeistä koostuu meidän arjen ylelliset hetket ja millä saan luotua ihan tavalliseen päivään iloa tuovia asioita. Olen aina ollut sitä mieltä, että arkeen panostaminen on tärkeä osa elämääni. En halua olla ihminen, joka toteaa vanhuuden päivillään, että elämä oli yhtä viikonlopun, loman tai eläkkeelle pääsyn odottamista. Nämä vapaahetket ja matkoilla koetut seikkailut ovat tietysti suuri elämän mauste, mutta eikö arki kannattaisikin luoda sellaiseksi, että se toisi elämälle merkityksellisen sisällön?


Oman elämän arjen ylellisyyksiä pohtiessa useimmat asiat kytkeytyivät kotiin tai sen ympäristöön. Ehdottomasti meille yksi iso arjen voimavara ja ilon lähde on itseämme miellyttävä sisustus, luovuuden kanavoiminen vaihtuviin asetelmiin ja kuvaamiseen sekä kaikin puolin toimiva koti. Materiaalit on valittu helppohoitoisiksi, sänky (eli toisin sanoen uni) laadukkaaksi ja kalusteissamme on esteettistä makua miellyttävä muotoilu. Kotimme on äärimmäisen huoleton uusi kerrostaloasunto, jossa ei tarvitse murehtia keskeneräisistä pihatöistä eikä tulevista remonteista - yllättävistä kuluista puhumattakaan! Koska meillä on myös kohtalaisen vähän tavaraa kodissamme, on arjen siivoaminen helppoa ja suuremmista siivouksista huolehtii Freskan siivouspalvelu. 


Läheisesti kotiin liittyvä ja arjen ylellisyyttä lisäävä tekijä on kotimme sijainti lähellä merenrantaa. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä siintävät niin koirapuistot, kallioiset metsät kuin myös kaunis merenranta lenkkipolkuineen. Käymme lähes päivittäin pitkällä lenkillä koiran kanssa ja nautimme meren ja metsän rauhoittavasta läsnäolosta. Lähellä on myös ihania ravintoloita ja kahviloita, joihin voi pysähtyä lasilliselle ihastelemaan venesataman tunnelmaa (ja haaveilemaan epärealistisesti purjeveneestä).


Itselle arjen ylellisyyttä on myöskin ennen nukkumaan menoa kuunneltavat meditaatioharjoitukset (Insight Timer -aplikaatio toimii tähän hyvin) ja joogahetket omalla joogamatolla. Olen ehdollistanut kehoni siihen, että aina kun menen joogamatolle, olen turvassa. Näin ollen minulla on aina keino rauhoittumiseen ahdistuksen, epävarmuuden tai muun negatiivisen tunteen noustessa päälle (toinen vaihtoehto on vimmattu siivoaminen(heh!), mutta se ei toimi pidemmän päälle näissä tunteissa niin hyvin, vaan ennemmin sysää niitä vaan pois).


Vielä viimeiksi arjen ylellisyydeksi on ehdottomasti mainittava yrittäjyyden mahdollistamat joustavat aikataulut. Saan tehdä töitä milloin haluan, missä haluan ja niin paljon, kun haluan. Voin pitää lomani joustavasti,  kuunnella herkemmin kehoani (eli hidastaa tarvittaessa) ja yksi ylitse muiden - nukkua pitkään! Olen mahdoton aamutorkku ja klo 6-7 herätys kuulostaa jo ajatuksenakin aivan epäinhimilliseltä. Oman unirytmin kuunteleminen onkin varmasti yksi arjen ylellisyyttä runsaasti lisäävä tekijä - hyvin nukkuneena kun ne elämän pienet ilot näyttäytyvät paljon herkemmin!

Share:

2018/04/26

Makuuhuoneen kevättyyli


Tämä viikko on todella ollut pr-tilaisuuksien täyteinen ja huomenna olisi tarkoitus vielä piipahtaa yhdessä pressissä. Tällainen ihmisten tapaaminen on ollut mukavaa vaihtelua yksinyrittäjän arkeen - täällä onkin yrittäjyyden kolmas viikko meneillään! Tänään päivä on oikeastaan mennyt sängyssä töitä tehden, sillä heräsin aamulla flunssaiseen oloon, mahtaako kevätflunssa kolkutella vai alkavatko siitepölyallergiat kiusaamaan taas jokakeväiseen tapaan? 


Ajattelin jakaa teille ideoita keväiseen makuuhuoneeseen, sillä löysin muutamia kivoja juttuja, joilla sain loihdittua hieman hempeämmän keväisen petauksen. Pellava ja pastellisävyt kuuluvat omaan kevät- ja kesäsisustukseen ja olohuoneen verhojen uusimisen yhteydessä halusin samalla päivittää myös makuuhuoneen verhot valkoiseen. Nämä valkoiset Stockmann Villa pellavaverhot kuultavat valoa kauniisti läpi ja ovat tällä hetkellä kanta-asiakas tarjouksessa!


 Samaa pellavalinjaa jatkavat luonnonväriset pellavatyynynpäällisetuntuvasisätyynyillä*, jotka niin ikään on hankittu Stockmannilta. Olen tarkka siitä, että käytän sisätyynyissä oikeastaan yksinomaan untuvaa, koska ne säilyttävä kuohkeuden vanutyynyä paremmin. Meillä on makuuhuoneessa yhteneväiset marmoriset yöpöydät, mutta valaisimet ovat keskenään erilaiset - toisella puolella on Louis Poulsen AJ* valkoisena ja toisella taas vähäisen tilan vuoksi Louis Poulsen seinävalaisin*.


Vaaleanharmaat tyynyliinat ovat Stockmannin Villa Bianca* -sarjaa ja pussilakanana puolestaan valkoinen Villa Stockmann tuplapussilakana*. Mielestäni petauksessa voi yhdistää hyvin keskenään eri sarjojen lakanoita ja tyynyliinoja. Tässä kokonaisuudessa on lisäksi tuonut mukaan lempiväriäni puuteriroosaa Hemtex Birgitta tyynynpäällisten* muodossa.


Olen vannoutunut tuplapeiton käyttäjä, sillä petaus näyttää viimeistellyltä ilman päiväpeittoa. Olemme myös (tietääkseni) onnistuneet välttämään tuplapeiton yleisimmän ongelman - peitto on aina jommalla kummalla toisella ja toinen joutuu nukkumaan ilman peittoa. Sängyn jalkopäätyyn kaipailin päiväpeittoa ryhdittämään petausta, mutta keksinkin käyttää makuuhuoneen aikaisempaa Stockmann Villa pellavaverhoa* tuomaan viimeisteltyä ilmettä.


Seinällä meillä on vielä toistaiseki Tukholmasta hankittu Stockholm-juliste sekä Desenion &-juliste (vastaava*) mustissa ohuissa kehyksissä (vastaava)*, mutta kunhan saamme seinän maalattua (miten tämä projekti on nyt jäänyt kaiken jalkoihin!), niin pääsemme vihdoin asentamaan Tanja Meskin abstraktit taideteokset paikoilleen. Niihin kaavailen ohuita hopeisia kehyksiä ja uskon, että tauluilla saan makuuhuoneeseen hieman persoonallisempaa fiilistä.

*postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2018/04/25

Helsingin sisustustarjonta, osa 2

Viime vuoden syksyllä julkaisin ensimmäisen osan Helsingin sisustustarjonnasta ja tässä toinen osa mieluisimmista putiikeista kantakaupungissa. Olen kohtalaisen valikoiva liikkeistä, joissa asioin (koska asioin niissä niin harvoin) - toivottavasti näistä löytyy teillekin vinkkejä, mikäli ne eivät ole ennestään jo tuttuja!


Fasaani-Antik
Korkeavuorenkatu 5

Nimensä mukaisesti antiikkituotteita- ja huonekaluja kauppaava liike. Fasaanista löytyy niin hopeisia tarjottimia, käytettyä Fritz Hansenia ja Artekia, upeita vanhoja kaappeja ja vaikka mitä muuta. Täällä vierailen, kun haluan sisustukseen jotain persoonallisempaa vivahdetta.


Maison Helsinki
Korkeavuorenkatu 9

Maison Helsinki on kuin tuulahdus kesää keskellä Helsinkiä. Kauppa on täynnä silkkikukkia, vaaseja ja kauniita asusteita sekä vaatteita. Sanomattakin selvää, että lähes kaikki kodista löytyvät silkkikukat ovat Maison Helsingistä.


Sisustusliike Sali
Korkeavuorenkatu 2

Sali on ehdottomasti yksi tunnelmallisimmista sisustusliikkeistä, joissa olen Suomessa vieraillut. Etniset tuontitavarat, Espanjasta hankitut ruukut ja peilit sekä muut tummaa ja ylellistä tyyliä henkivät tuotteet tekevät tämän liikkeen tarjonnasta uniikin ja Slettvoll-henkisen.


Fritz Hansen Store Helsinki
Yrjönkatu 12-14

Tanskalaista designia ja hyvää muotoilua - taitaa mennä omien suosikkien kärkikastiin tämä liike! Täältä löytyvät niin Fritz Hansenin klassikkohuonekalut, Louis Poulsenin valaisimet kuin myös Georg Jensenin sekä ByLassenin pientavarat. 



Artek Helsinki
Keskuskatu 1B

Kauniisti sisustettu ja skandinaaviseen henkeen stailattu liike, jossa esillä niin Artekin klassikkkokalusteet kuin myös mm. Knollin sekä Vitran tuotteet. Käyn aina välillä kuolaamassa tuota vihreällä marmorikannella olevaa Tulppaani-pöytäryhmää - vaikka se ei sopisikaan omaan kotiin, niin näyttää puuteriroosien tuolien kanssa aivan upealta!



Balmuir Brand Store Helsinki
Pohjoisesplanadi 25-27

Balmuirin viime syksynä avattu liike keskellä kaunista Esplanadia kruunaa ostoskadun ylellisen tuotevalikoiman. Tuote, josta todellakin voi olla näin suomalaisena ylpeä - aitoja materiaaleja ja kauniita sävyjä.

Mahtoiko listasta unohtua vielä joku? Nämä ainakin tulivat mieleeni ihania sisustusliikkeitä pohtiessa. Antakaa ihmeessä vinkkejä, jos teillä on joku oma suosikki, jota en tässä tai ensimmäisessä sisustusliikepostauksessa muistanut mainita.

Share:

2018/04/22

Klassisen keväistä vaatekaappiin -20%


Eilen alkaneen ja tänään päättyvän (klo 24.00!) Bootzin kevätvaatealennuksen tiimoilta halusin kerätä teille klassisen vaatekaapin suosikkejani tähän sesonkiin. Kokosin kaksi eri asukokonaisuutta beigen trenssin ympärille - toinen hieman formaalimpi ja toinen rennompi. Itsellä löytyy viime keväänä Booztin valikoimista hankkimani Ralph Laurenin trenssi, joka oli valitettavasti jo myyty loppuun. Kollaaseissa oleva Benettonin trenssi on mielestäni todella kauniin sävyinen ja ajaton malliltaan - jos en jo tuota aikaisemmin hankkimaani omistaisi, saattaisin päätyä tähän trenssiin tänä keväänä.




Benetton beigen trenssin* (-20%) ympärille rakennettu klassinen asukokonaisuus koostuu  Guessin valkoisesta rusettipaidasta* (-20%) sekä Dayn mustasta kynähameesta* (20%).  Nämä elementit omasta vaatekaapista jo löytyykin, mutta nyt olisi kyllä tilausta mustille laadukkaille Ballerinoille, kuten vaikka näille Michael Korsin kaunottarille (-20%)*. En myöskään omista tällä hetkellä mitään isoa mustaa laukkua, joten tämä Ralph Laurenin -laukku* sopisi vaatekaappiini paremmin kuin hyvin.



Homevialauran supersuloisesta twinning kuvasta inspiroituneena loin Benettonin trenssin*(-20%) ympärille myös hieman rennomman kokonaisuuden, joka koostuu Espritin valkoisesta paidasta* (-20%), valkoisista tennareista* (-20%) sekä Mangon farkuista*(-20%). Ralph Lauren -kassi* (-20%) tuo rentoutta kokonaisuuteen ehkä hieman purjehdushenkisellä tyylillään.

Täällä on koko viikonlopun ajan puuhattu blogille sekä yritykselle uusia verkkosivuja (ai mikä vapaa-aika?) ja tavoitteena on saada sivut valmiiksi tämän kuun aikana kaiken muiden töiden lomassa. Täytyy sanoa, että olen ehkä vähän turhan kunnianhimoisesti tekemässä kaiken itse (vaikka en osaa koko hommaa) - katsotaan mitä tästä oikein tulee! Tässä olisi taas oikea paikka osata ottaa sitä apua vastaan...

*postaus sisältää mainoslinkkejä.

Share:

2018/04/19

Parhaita poimintoja kevätalesta

Ajattelin vinkata teille lukijoille Finnish Design Shopin muutaman kevätalessa olevan tuotteen, jotka ovat näkyneet meidänkin kotona. Näissä klassikoissa hinnanalennus aina todellakin tuntuu, ja kuten olen täällä blogissa kertonut, harvoin ostan itsekään mitään täyteen hintaan.


Georg Jensenin kauniit tuotteet kestävä aikaa ja bongasin alesta mm. tämän Cafu kynttilänjalan* kultaisena, joka meiltäkin kotona löytyy. Vaikka sisustuksen isommissa linjoissa tykkään pysyä kromin sävyssä, muutama kultainen esine siellä täällä tuo kivaa lämpöä joukkoon.


Tämä By Lassenin Conekt* pöytä oli niin ikään alennuksessa ja vaikka se ei meidän kotoa löydykään (tästä upeasta By Lassenin Suomen edustajan kaupunkiasunnosta tulossa tarkempaa postausta myöhemmin), niin voisin kyllä ehdottomasti pöytää harkita mikäli se olisi ajankohtaista. Tästä tulikin mieleeni, että en ole vieläkään esitellyt meidän uutta ruokaryhmää, vaikka se on ollut käytössä jo monta kuukautta!


Niin ikään By Lassenilta löytyi FDS:n alennuksesta näitä mustapetsattuja Frame-sarjan* kalusteita, joista meillä löytyy eteisestä senkkikokonaisuus. Pienet Frame-kuutiot käyvät yksistään vaikka yöpöydiksi!


By Lassenin Kubus sarjasta löytyi myös muutama alennustuote, kuten vaikka tämä todella näyttävä messinkinen Kubus -kyntteilikkö*. Meillä tuo Kubus löytyy pienempänä valkoisena, ja juuri tuossa naureskelin, kun löysin blogini ensimmäisen postauksen, jossa tuo sama kynttelikkö esiintyy. Eräs haavelistalla oleva tuote on vielä Ox Denmarqin Mini O-pöytä* marmorikannella ja messinkisellä jalalla - voisi olla tyylikäs sivupöytä sohvan viereen?

Muitakin ihania tuotteita löysin Finnish Design Shopin kevätalesta, mutta tässä muutama tärppi täysin omaan makuun. Ajattelin tehdä myös erillisen lempimaljakkoni-postauksen - maljakoille on varmasti monella tarvetta näin kevään juhlien lähestyessä!

*postaus sisältää mainoslinkkejä
Share:

2018/04/18

Kylässä boheemissa kodissa


"Ai en tiennyt, että myös valokuvaat työksesi?"
"Niin... en minäkään!"



Yrittäjyyden paras puoli on ehdottomasti se, että koskaan ei voi tietää, mitä pääsee seuraavaksi tekemään. Eilen toteutin äiti-lapsi kuvauksen ystäväni Nadian ja hänen poikansa kauniissa kodissa Eirassa. Samalla halusin teidän lukijoiden iloksi jakaa kuvia Nadian upeasta, 1900-luvun alun asunnosta - viimeksihän blogissa vierailtiin Mikon ullakollaEhkä tästä saan uuden postaussarjan tänne blogiin - tervetuloa siis uuden Kylässä -sarjan pariin.


Nadian tyyli on muuten hyvin rento ja boheemi, mutta se sisältää myös moderneja vaikutteita. Vanha Eiralainen asunto lankkulattioineen ja syvine ikkunalautoineen huokuu niin ihanaa tunnelmaa, että tänne olisin voinut jäädä vaikka asumaan. Ikkunalautaa koristavat valkoinen By Lassen Kubus kynttilänjalkasekä By Lassen Rimm maljakko*, jotka kivasti tuovat modernia kontrastia muuten kerrokselliseen kotiin.


Makuuhuoneen vanha kakluuni tuo tunnelmaa asuntoon ja mites tämä ihana keittiö sitten? Georg Jensenin seinäkello* istuu täydellisesti rentoon keittiöön - täällä Nadia kokkailee paljon luomuruokaa ja kokeilee uusia smoothie-reseptejä.


Nadian joogaharrastus näkyy kodissa lukuisina Buddha-patsaina sekä energisoivina kivinä - sekä kirjahyllynä täynnä kirjoja. Täällä asunnossa tuli ihan ikävä ensimmäistä omaa kotia, jossa asuin silloin, kun samalla opiskelin joogaohjaajaksi - oma sisustustyylini oli siihen aikaan myöskin hyvin boheemi ja käytin sisustuksessa mm. kirkasta pinkkiä.



Tässä kodissa ei pönötetä vaan koti on elämistä varten ja sohvalla saa hyppiä! Iso ja muhkea sohva kruunaa olohuoneen ja etniset tyynyt tuovat sopivaa boho-fiilistä. 



Nadian työ visualistina tulee esille tässä kauniissa kodissa erilaisina asetelmina ja rentoina kokonaisuuksina. Natisevat lankkulattiat on maalattu valkoisiksi ja eivät kyllä mattoa kaipaa.



Oli aivan ihana päästä piipahtamassa tässä uskomattoman lämminhenkisessä kodissa, täällä asuvat varmasti onnelliset asukkaat. Mahtaako teitä lukijoita kiinnostaako nämä Kylässä -vierailut enemmänkin? Omasta mielestäni nämä postaukset tuovat kivaa vaihtelua oman kodin kuvaamiseen.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

Share:

2018/04/16

Sopiva matto koiraperheeseen


Varmasti todella monet karvaisen perheenjäsenen omistajat pohtivat jossain vaiheessa sitä, mikä olisi sopiva matto koiraperheeseen. Sopivalla tarkoitan tässä yhteydessä sellaista, joka ei ota itseensä kuratassuista ja josta saa helposti pyyhittyä mahdolliset vahingot - tai vähintäänkin sellaista, joka tulee viimeistää pesulassa puhtaaksi. Voin sanoa, että meidän taloudessa on kulunut mattoja enemmän kuin laki sallii. Sisäinen intoilijani ei ole malttanut aina kuunnella järjen ääntä valkoisia puuvillaviskoosimattoja valitessaan ja totuushan lähes kaikista luonnonkuituisista matoista on se, että niitä ei saa puhtaaksi, jos koiralle sattuu vahinko.


Meillä on ollut kaikenlaisia mattoja aidosta edellisen kodin Beni Ouarain -matosta (tämä tosin löytyy edelleen varastosta, jos joku on sen kiinnostunut ostamaan!) aina valkoiseen banaanisilkki-mattoon (joka on löytänyt uuden kodin meidän mökiltä). Meidän nykyisestä kodin olohuoneessa on piipahtanut ainakin niin Svaneforsin paimentolaismatto kuin Adea Mood -mattokin.  Kaikki matot ovat olleet aivan vertaansa vailla ihania, mutta rehellisesti sanottuna yksikään ei sopinut koiraperheeseen, sillä luonnonkuituinen matto on valitettavasti sellainen, joka ei vahingon sattuessa tule millään konstilla puhtaaksi.


Lisäksi olen villamatoista lukenut, että niiden tuoksu saattaa jollain koirilla aktivoida myöskin merkkausta - ei siis villaa, pellavaa tai banaanisilkkiä enää tämän kodin lattioille - valitettavasti. Ainoastaan näistä kaikista matoista ylläolevan kuvan Elloksen tanger* -matto oli sellainen, joka ei ottanut itseensä kuratassuista ja jota Maija-koira ei ollut kiinnostunut merkkaamaan juoksuista huolimatta. Silloin oivalsin, että oikeastaan ainut mahdollinen matto meille on keinokuituinen ja olinkin jo pitkään silloin haaveillut Jab Diva -matosta - samasta, jonka aikoinaan suunnittelin myös Vantaan asuntomessujen Lakkalaine -kohteeseen.


Jabin Diva muistuttaa nyt hyvin paljon pinnalla olevaa VM-Carpetin Hattara-mattoa ja voi hyvin olla, että on ominaisuuksiltaan samanlainen. Itse en VM-Carpetin Hattarasta löytänyt mieluista sävyä, mutta tämä Jabin Diva-maton kitti-sävy on aivan t ä y d e l l i n e n. Kylmä beige tai lämmin harmaa - miten sen haluaakaan ilmaista, mutta se ei taita siniseen, eikä punaiseen vaan on kauniin neutraali. Matto on myös ominaisuuksiltaan todella loistava - se on mukavan pehmeä jalalle, helppo imuroida pohjansa ansioista sekä mikä parasta - aikoinaan Maijalle sattunut vahinko saatiin itse huuhdeltua pois sappisaippualla ja vedellä - ja loput tahrasta lähti onneksi pois pesulassa.


Mattoa saa niin kantattuna kuin kanttaamattomana. Meillä on tosiaan näitä mattoja kaksin kappalein (toinen makuuhuoneessa) ja toisessa on kantti ja toisessa ei. Jälkeenpäin ajateltuna olisin ottanut molempiin kantin, sillä jonkin verran kanttaamattomasta matosta edelleen irtoaa nukkaa, vaikka reuna onkin käsinleikattu. Kantti viimeistelee maton todella kauniisti ja antaa ryhtiä. Kaunis kitin sävy on kuin nappi valinta meidän sohvan puuvilla-pellavakankaaseen (Lauritzonin Caleido) - matto ja sohva voivat todellakin olla samaa sävyä.
 

En tosiaan maton muista jälleenmyyjistä Suomessa tiedä, mutta omani olen ostanut - yllätys, yllätys - Vepsäläiseltä. Mattoahan voi tilata ihan mittojen mukaan, joten siitä saa räätälöityä tilaan kuin tilaan sopivan kokoisen - suurin asiakkaalle teetetty matto oli aikoinaan muistaakseni 300x300cm. Suuren maton voi laittaa osittain sohvan alle niin, että se rajaa kivankokoisen oleiluryhmän olohuoneeseen -hyvästi siis liian pienille matoille suomalaisten olohuoneissa!

Minkälaisia kokemuksia teillä on erilaisista matoista koiraperheessä?

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Share:

2018/04/13

Sisältö vai neliöt - onko sisustamiseen panostaminen edelleen tabu?


Me suomalaiset olemme kansaa, joka haaveilee omakotitalosta, mielellään veden äärellä sijaitsevasta sellaisesta. Iso tontti rajautuu omenapuihin, joiden oksien läpi kimmeltävät auringon viimeiset säteet. Näihin puitteisiin ollaan valmiita panostamaan isoja summia ja suurta asuntolainaa maksetaan kyseenalaistamatta. Sisustukseen käytetään sitten se, mitä suurilta kuluilta liikenee.


Samaan aikaan ison lainan (ja parhaimmillaan muutaman auton) kanssa ihmetellään, miten jollakin toisella on mahdollisuus panostaa design klassikoihin tai miten kukaan voi maksaa esimerkiksi nojatuolista viisinumeroisen summan. Tämä yhtälö on sellainen, joka aiheuttaa minussa edelleen hämmennystä - miksi sisältöä ja sisustusta enemmän on hyväksyttävämpää panostaa neliöihin?


Olen itse asunut aina kohtalaisen ahtaasti, jos näin asian voi ilmaista. Meidän nykyisessä kodissa on hieman päälle viisikymmentä neliötä ja toistaiseksi olemme kokeneet tämän määrän oikein riittäväksi. Olemme halunneet, että elämässä jää joustoa myös muuhun, kuin suuren asuntolainan maksamiseen. Tällä joustolla tarkoitan sisustusratkaisuja, joista on iloa vuosikymmeniksi ja joita on kerätty pikku hiljaa, sekä matkailua, josta ei sisäinen seikkailijani halua koskaan luopua.


Se mitä nämä kohtuulliset neliöt tässä vaiheessa myös mahdollistivat, oli yrittäjäksi heittäytymisen. Ison asuntolainan kanssa olisin joutunut miettimään useamman kerran, uskallanko kokeilla siipiäni omillani, mutta tässä tilanteessa en. Matalat asumisen kulut auttavat myös hengittämään, jos yrittäjänä tulisikin muutama hiljaisempi kuukausi.


Teille blogini lukijoille on taatusti tullut selväksi rakkauteni designklassikoihin ja en pystyisi kuvittemaan itseäni isoon omakotitaloon, jonka sisustus olisi pelkästään kompromissi tai jonka lainan suuruden vuoksi ei olisi mahdollista matkustaa. Meistä harva saa kaikkea ja päätös panostaa sisustukseen neliöiden sijaan on ollut omannäköinen, ehkä valtavirrastakin poikkeava ratkaisu.


Minkälaisia ajatuksia tämä pohdinta teissä herättää ja minkälaisia kompromisseja olette itse tehneet elämässä asumisen sekä sisustamisen suhteen?




Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig