2016/01/27
Still alive
2016/01/25
Art wall project
Olen pitkään haaveillut kotiin tauluista ja erityisesti musta-valkoisista sellaisista. Omalla kohdallani sijoitan rahani mieluummin design-huonekaluihin, kun arvotaiteeseen, joten tutustuttuani Desenion valikoimaan, tiesin että täältä löytäisin mieleisen kollaasin. Desenion taulujen lisäksi minulla on yksi Kaunis Decoration printti sekä Nizzasta löytämäni Hermesin vintage-juliste, mutta saa nähdä päätyvätkö ne lainkaan samalle seinälle.
Koska halusin ilmeen säilyvän yksinkertaisena, valitsin lähes ainoastaan mustavalkoisia printtejä tuota yhtä kultaista sulka - julistetta lukunottamatta. Nuo metallia ja marmoria yhdistävät printit ovat muutenkin aika mageita!
Mutta tässä hieman esimakua tulevasta, sillä taulut odottavat vielä auttavaa kättä, jotta ne saadaan seinälle. ;)
Mukavaa viikkoa!
// Art wall in the making. Prints are from Desenio.
2016/01/24
You cook, I will drink wine
En ole tainnut täällä blogissa koskaan mainita, että vaikka kuinka muuten olenkin perinteinen kodin hengetär, niin kokkailusta en ole koskaan oikein innostunut. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat fiilistellä reseptejä, haudutella patoja ja omistaa vaikka koko päivän kokkaamiselle. Ei ole kyse siitä, ettenkö nauttisi hyvästä ruuasta, sillä todellakin nautin! Syytän tästä taustastani kahta edeltävää avopuolisoani, jotka molemmat rakastivat tehdä ruokaa ja itselleni ei oikein ollut keittiössä tilaa.
Seuraavaa kokkia odotellessa olen kuitenkin saanut nyt itsekin kokeilla enemmän ruuanlaittoa ja näin vuoden alkuun alotin vähä-hiilihydraattisen dieetin, sillä halusin tietoisesti keventää oloa joulun jälkeen. Valkoiset jauhot ovat olleet siis pannassa ja olen tutustunut muutamaan matalahiilihydraattiseen reseptiin, joista yhden halusin jakaa täällä blogissakin.
Kananmunapohjaan tehty pizza on maukas ja kevyt, sekä ihan superhelppo valmistaa. Pohjaan varataan 5 kananmunaa, josta erotellaan valkuaiset sekä keltuaiset. Valkuaiset vatkataan kovaksi, keltuaiset vatkataan erikseen ja nämä sekoitetaan yhteen, mukaan ripaus suolaa. Valmis "taikina" levitetään pellille ja laitetaan uuniin 200 asteeseen 10 minuutiksi.
Kun pohja on kovettunut, täytetään pizzapohja mieleisin maustein. Itse laitoin tomaattipyreen lisäksi mozzarellaa, tomaattia sekä päälle juustoraastetta. Täytteiden jälkeen pizza laitetaan vielä uuniin 10-15 minuutiksi ja valmiin pizzan päälle ripotelin basillikan lehtiä, mustapippuria, oreganoa sekä oliiviöljyä.
Super helppoa, kevyttä ja maukasta! Nam!
// Home made pizza. So loving it!
2016/01/21
It is all about details
Yksityikohdat ovat tärkeä osa elämää, sillä niistä rakentuu kokonaisuus. Kaunis asetelma. Hyvä kirja. Pehmeä alpakkatyyny*. Ystävällinen katse. Kahvin tuoksu. Kiva kohtaaminen. Onnellisuus rakentuu pitkälti kykyyn nähdä arkisissa asioissa kauneutta.
Pidetään näistä kiinni, jookos?
*Saatu Balmuirilta.
// The true secret of happiness lies in the taking a genuine interest in all the details of daily life.
Verhoinspiraatiota
Via |
Kuten moneen inspiraation hakemiseen, täällä ainakin Pinterest näyttelee todella suurta roolia. Oli sitten suunnitelmissa sisustusprojekti, reissu tai juhlat, on kiva fiilistellä tulevia tapahtumia upeiden kuvien avulla. Myöskin uuden kodin verhot olivat sellainen, johon kaivoin apua Pinterestin kuvamaailmasta (klik). Erityisesti tuo Studio Karinin sivujen kuva jäi mieleeni verhojen osalta ja ajattelin, että jotain tuollaista haluan itsekin. Toteutimme sitten yhteistyössä Eurokankaan kanssa verhoprojektin, jonka lopputulosta tulen esittelemään piakkoin täällä blogissa. Kuvassa tosin on kohdallaan paljon muutakin kuin verhot, sillä mielellään ottaisin tuollaisen marmoritason, ruutulaataan ja upeat pariovet pienelle parvekkeelle. Ehkä sitten seuraavaan asuntoon...
// Planning my curtains via Pinterest.
2016/01/18
Skin care
Hui mitkä pakkaset on ulkona paukkuneet ja se asettaa kyllä paljon haasteita ihonhoidolle! Itse olen huomannut muutamat suosikkituotteet, joita käyttämällä iho pysyy kuulaana läpi kovien pakkasten. Mia Höydöltä saadut seerumit ja muut voiteet ovat olleet tervetullut lisä tähän minimalistiseen kosmetiikkakaappiin.
Sanomattakin selvää on, että ihonpuhdistus on kaiken a ja o ihonhoidossa, jos nyt ei mennä itse ravintoon, hormoonitasapainoon ja stressiin joka varmasti vaikuttaa ainakin 3/4. Normaalin meikinpuhdistuksen jälkeen teen aina vielä lisäpuhdistuksen Meine Base mineraalisuolalla. Suola kuorii ihoa, vaikuttaa ihon emästasapainoon sekä tekee ihosta todella sileän. Suolan käyttö ihonhoidossahan ei ole mikään uusi juttu, vaan tuhansia vuosia vanha tapa. Kyseessä on usean yksinkertaisen kauneudenhoidon suosima apteekkituote, josta voit lukea lisää täältä.
Ja sitten tuohon aivan mielettömään Cliniquen kosteussuihkeeseen, johon olen hurahtanut. Kosteussuihke tasoittaa ihon pintaa ja kosteuttaa juuri sopivasti meikin alle laitettuna. Kosteutus ei tosin jää omalla kohdallani tähän, vaan tuota suihketta voi laitaa myöskin meikin päälle (esim. jos iho tuntuu jäävän liian puuteriseksi) ja päivän aikanakin piristämään. Aluksi tuntui hurjalta suihkaista valmiin meikin päälle nestettä, mutta loppujen lopuksi se ei vaikuttanut meikkiin mitenkään, teki vain ihosta huomattavasti kuulaamman.
Sellaisia ihojuttuja tällä kertaa, muistakaa pukeutua lämpimästi pakkasilla! Itse ainakin olen jatkuvasti varsin tyylikäs näky kulkiessa toppahousuissa ja sämpylät jalassa. ;)
// Skin care products for cold winter days.
2016/01/17
If you can dream it, you can do it
Eteisen pitkä taso on kotona loistava paikka erilaisille asetelmille. Nyt sinne pääsi vuorostaan Georg Jensenin kultaiset Cafu-maljakot*, uusi ihana Pop Å:n "Cherish the moment" -kynttilä*, kaapissa paikkaa odottanut Buddha-taulu (viime Thaimaan reissulta) sekä Maison Helsingistä hankittu palloheisi* (en vaan vieläkään voi käsittää miten aidolta ne näyttävät!). Kaunis Decorationin (klik) kettutaulu on muistuttamassa omista haaveista.
Sain taannoin hyvän kysymyksen liittyen siihen, että miten uskallan unelmoida? Voisi ehkä olla mielekkäämpää pohtia, miten kukaan uskaltaa olla unelmoimatta? Me luomme itse oman todellisuutemme ja se mitä ajattelemme, usein toteutuu -oli kyseessä sitten hyvä tai huono asia. Mielellä on suuri voima. Unelmat taitavat olla ne, jotka pitävät meidän liikkeessä, koska kaikki alkaa kyvystä unelmoida. Yksi lempimietelauseistani onkin Walt Disneyn "If you can dream it, you can do it."
Suloista sunnuntaita!
*Saatu blogin kautta
// If you can dream it, you can do it.
2016/01/15
Sneak peek
Täällä on aikamoinen hulinaviikko takana ja tänään vihdoin odotetut kuvaukset kotona. Uudet ihanat verhot pilkottavat taustalla ja Maisonin kukat maljakossa. Tarkempaa postausta verhoista ja muista kodin uutuuksista tulossa lähipäivinä, nyt viikonlopun viettoon! Nauttikaa aurinkoisista pakkassäistä sielläkin!
// New details in my home, stay tuned.
2016/01/11
Maison Helsinki Boutique
I never wanted someone to buy me flowers, I wanted someone who would plant them knowing, that I'd be around when the flowers blossomed.
Vierailimme eilen Jessican kanssa aivan upeassa Maison Helsinki Boutiquessa Korkeavuorenkadulla. Joko olette kuulleet tästä ihanasta liikkeestä? Siis mikä mieletön puutarha keskellä kaikkea harmautta! Tekokukat ovat todella laadukkaita ja aidonoloisia, kukapa ei haluaisi luoda kotiinsakin pienen keitaan näin harmauden keskellä!
Mukaan tuolta lähti puska jos toinenkin ja tarkempaa postausta on vielä tiedossa, minne kukkia kotona päätyikään. Yleisesti olen aina ollut tekokukkia vastaan, mutta nämä ovat niin upeita, että käsitykseni niistä muuttui täysin. Lisäksi liikkeestä saa näyttäviä asusteita ja vaatteita myöskin -lähdimme niin suurien kassien kanssa ulos liikkeestä, että meinasimme jäädä oviin jumiin! Ai mikä ostolakko? :D
// Visiting lovely Maison Helsinki Boutique.
Georg Jensen arvonnan voitti...
"Siinatar4. tammikuuta 2016 klo 23.45
Fusion-kaulakoru on ihana! Mukaan arvontaan!
siinatar@gmail.com"
Onneksi olkoon! Laitan sinulle sähköpostia voitosta vielä ja kiitos kaikille osallistumisesta! :)
2016/01/10
Kuvausvalmisteluja
Kuten aikasemmassa postauksessa kerroin, kuvakset kotonani lähestyvät. Paljon on vielä tehtävää, mutta ainakin on hyvä motivaatio saada roikkuneet kotiasiat vietyä loppuun. Miten se aina onkin niin, että pakko on paras motivoija?
Olin pitkään miettinyt olohuoneeseen valaisinta ja päädyin tuohon Louis Poulsenin PH 3/2 riippuvalaisimeen ( tai oikeastaan sain sen joululahjaksi, pukki taisi tietää että olin ollut kiltti ;). Krominen on tällä hetkellä kuvauslainassa, sillä en ole vielä osannut tehdä päätöstä kromisen ja mustakromin välillä.
Vielä olisi taulujen laittoa, verhojen asentamista ja muuta somistamista tekeillä ja herranjestas -pitäähän se kodin omistajakin vielä saada kuvauskuntoon! ;) Snapchatin kautta pääset seuramaan touhuilua kulissien takana (InspiredbyloveS). Ja huomenna arvon Georg Jensenin arvonnan voittajan, joten stay tuned!
// Styling my home for a photo shoot.
2016/01/08
Marmoritarjotin
Täällä on vimmatusti laitettu kotia kuvauskuntoon ensi viikkoa varten. Suuremmat linjat täällä ovatkin olleet jo mallillaan, ainoastaan viimeistely on jäänyt vähän puolitiehen, mutta mikä onkaan parempi motivaattori kuin kotona järjestettävät kuvaukset? Asioilla on juostu niin taulujen, verhojen kuin myös muiden pientavaroiden tiimoilta, ja näistä kaikista on tulossa erikseen vielä postausta blogissakin!
Ennen joulua hankin vihdoin tuon marmoritarjoittimen, josta jo aikaisemminkin kirjoitin täällä blogin puolella. Ihailin vastaavia myös Hay:n ja muiden valikoimissa (klik), mutta nähtyäni tämän Hemtexin liikkeessä, olin omani löytänyt. Tuote vaikuttaa hintaansa nähden todella ylelliseltä ja tukevalta, marmori on kauniin vaaleaa. Näin alkuun vati pääsi sohvapöydälle kynttilänaluksi, mutta suunnittelin jo laittavani sen myöskin kylpyhuoneeseen saippuoiden alle.
Oikein rentouttavaa viikonloppua sinne, täällä viikonloppu tulee menemään kotia laittaessa!
// Marble tray from Hemtex.
2016/01/06
Let's get deeper
Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, vuosi 2015 jää mieleen todella unohtumattomana. Matkat, uudet kohtaamiset, mielettömät työjutut... ja sitten halusin kuitenkin päästää teidät vielä syvemmälle. Täällä ei todellakaan ole elämä aina vain humppaa ja skumppaa vaan paljon muutakin, joka ei blogiin asti päädy. Blogeissa kiertänyt 37-kysymyksen haaste on toteutettu jo monessa blogissa ja päätin itsekin tarttua siihen -ehkä on aika päästää teidät lukijat lähemmäksi sitä todellista Sannaa, joka täällä oikeasti kirjoittelee.
1. Mitä sellaista teitä kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan tehnyt?
Todella monta hienoa asiaa. Lensin ensimmäistä kertaa ilman lentopelkoa. Tanssin aamuun asti purjeveneen kannella. Katsoin Nizzan ilotulituksia. Ihastuin itseäni merkittävästi nuorempaan mieheen. Tulin kummiksi. Sain katsojan liikuttumaan tanssillani. Sisustin asuntomessukohteen, joka oli ollut 10 vuoden takainen haave.
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuonna tekemästi lupaukset?
Lupasin itselleni, että ansaitsen kaiken hyvän ja otan rohkeasti sen vastaan. Vuosi on mielestäni ollut huikea esimerkki siitä, kuinka itse voi omilla toimillaan vaikuttaa elämänkulkuun -joskaan, elämä ei olisi mitään ilman ihania ihmisiä rinnalla.
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli paljonkin, ja olen heistä jokaisesta todella kiitollinen! Erityisesti Jessica. <3
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi.
5. Missä maissa vierailit?
Jenkeissä Miami Beachillä, Espanjassa Barcelonassa, Ranskan Nizzassa sekä loppuvuodesta vielä Norjassa.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Paljon haaveita toteutui ja olen niistä todella kiitollinen. Tietysti se prinssi vielä kruunaisi kaiken. ;)
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Varmaankin se päivä, kun asuntomessut avattiin yleisölle. Mietin silloin kuinka ylpeä olin itsestäni, että kaiken elämässä kokemani jälkeen en koskaan menettänyt uskoa unelmiini.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Joudun mitä ilmeisemmin palaamaan taas tähän asuntomessukohteeseen, mutta Paras Talo -yleisöäänestyksen voittaminen ja messukohteen hyvä vastaanotto sekä tietysti tanssin puolella Latino Show SM-hopea.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Jälleen kerran sen toteaminen, että kaikki ihmiset eivät olekaan sitä mitä esittävät olevansa. Elämästä tulisi huomattavasti helpompaa, jos voisimme hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme -ja näyttää sen muille myös. Yhtä aikaa kun olen äärimmäisen kiitollinen kyvystäni uskoa ihmisistä hyvää, tämän johdosta välillä myös tulee takkiin.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Onneksi selvisin perus flunssilla ja muilla pöpöillä.
11. Mikä oli paras ostoksesi?
Asunto. Vaikka tämä koti ei vastaakaan kaikilta osin haaveiden asuntoani, niin ajattelin tätä myös sijoituksen näkökulmasta.
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Sellainen tietynlainen epäterve itsekyys pöyristyttää aina, oli se kenen taholta tahansa. Vanha viisaus "tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän" tuntuu olevan nykypäivänä valitettavan hukassa.
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Uuteen asuntoon.
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Niin monesta asiasta, sillä innostun todella helposti. Uusista ihmisistä, reissuista, sisustusjutuista, vaatteista, mielipiteistä.
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
David Guettan keikalta Miamista Play Hard, SM-kisabiisi Cris Dellanon Consalacao, Antti Tuiskun Keinutaan kesän purjehdusreissulta, Chisun Onni, joka saa liikuttumaan joka kerta kun biisin kuulen.
16. Viime kauteen verrattuna, oletko
- onnellisempi vai onnettomampi: onnellisempi
- laihempi vai lihavampi: laihempi
- rikkaampi vai köyhempi: asunnon oston jälkeen luonnollisesti köyhempi, joku päivä tämän sijoituksen johdosta toivottavasti rikkaampi
- laihempi vai lihavampi: laihempi
- rikkaampi vai köyhempi: asunnon oston jälkeen luonnollisesti köyhempi, joku päivä tämän sijoituksen johdosta toivottavasti rikkaampi
17. Mitä toivoiset tehneesi enemmän?
Olleeni rehellisempi itselleni, läsnä enemmän muille, päästänyt ihmisiä helmpommin lähelle.
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Someilua -ammattitauti valitettavasti.
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Joulun vietin perheen kanssa sekä läheisten ystävien. Juhannus oli poikkeuksellisesti kaupunkijuhannus kavereiden kanssa, yleensä olen viettänyt juhannuksen mökilläni.
20. Rakastuitko kauden aikana?
Elämään yleensä -kyllä. Romanttisessa mielessä en.
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Katson niin vähän tv:tä, että en edes omista sellaista, mutta läppäriltä katson aina muutamia mieleisiä sarjoja. Ensitreffit alttarilla ehdottomasti oli sellainen tänä vuonna. On hienoa seurata rohkeita ihmisiä, jotka julkisesti heittäytyvät rakkauteen. Monet itkut ja naurut tullut koettua tuon ohjelman parissa. Rakkaus kytkeytyy niin moneen asiaan elämässä, että aina sitä ei käsitäkkään. Rakkaus on kaikki.
22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Vihaaminen ei kuulu tapoihini, vihastuminen kyllä. Vihastun, kun kohtaan vääryyttä heikompia kohtaan (eläimet, vanhukset, lapset). Vihastun, kun kohtaan välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä. Joskus koen herätteleväni ihmisiä ympärillä sanoilla, jonka voi tulkita vihaisuudeksi, vaikka sanon suoraan vain rakkaudesta. Mielestäni vihaakin pahempi asia olisi välinpitämättömyys.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luen tasaisin väliajoin Tommy Hellstenin Elämän paradoksit, koska siihen kiteytyy kaikki, mikä on olennaisinta elämässä. Tänä vuonna tykästyin myös kirjaan Henkisen materialismin ylittäminen (Chögyam Trungpa), joka on tosin vielä kesken.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Adele, erityisesti Hello -biisi.
25. Mitä halusit ja sait?
Niin paljon, että olen pakahtua kiitollisuudesta. Uusia ystäviä, mielenkiintoisia työprojekteja, kivoja blogiyhteistyökuvioita, matkoja. Sain tunteen, että olen oikealla tiellä.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Tähän on pakko vastata että ei ollut mitään sellaista, uskon että maailmankaikkeus järjestää meille juuri sen, mitä tarvitsemme.
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
No tähän on pakko sanoa ainut elokuva, jonka katsoin: Luokkakokous. Ja sai kyllä nauramaan!
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 32 ja olin Barcelonassa rannalla nauttimassa auringosta edellisen illan salsabileiden jälkeen.
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodeta selvästi paremman ja onnellisemman?
Etsin helposti vian aina itsestäni, jos tapahtuu jotain ikävää. Uskoisin, että kun pääsen tämän asian kanssa sinuiksi, niin elämästä tulee huomattavasti armollisempaa.
30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
Varmaankin astetta ylellisempi ja naisellisempi, kuin aikaisemmin. Väripaletti on taitanut pysyä aika samana, eli musta, valkoinen, beige, harmaa sekä puuteriroosa.
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Usko, toivo ja rakkaus.
32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Ruotsin Carl Philip on kestosuosikki. Hyvänä kakkosena Waltteri Torikka. Don't ask.
33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Ranskan terrori-iskut, kun maailmassa kytevä pahuus iski todella vasten kasvoja.
34. Ketä kaipasit?
Sielunsiskoani, jota tuli nähtyä aivan liian vähän. Henkistä itseäni ajoittain.
35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Tuntematon nainen, joka antoi minulle saippuakulpapurkin taksijonossa keskellä yötä, halasi ja sanoi että tämä on rakkauden vuosi.
36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Yllätyin, kuinka vaikeaa on päästää ihmisiä lähelle ja löytää aitoa läheisyyttä. Yllätyin, kuinka paljon ihmisillä on suojamuureja, jotka suojaavat siltä, mitä he eniten kaipaisivat. Tämä koskee osittain myös itseäni.
37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
- henkisyyteen ja hyväntekeväisyyteen panostaminen
- maltillisempi shoppailu
- pienistä asioista iloitseminen
- tanssin lisääminen arkeen, erityisesti paritanssia kaipaan tällähetkellä
- pienistä asioista iloitseminen
- tanssin lisääminen arkeen, erityisesti paritanssia kaipaan tällähetkellä
- armollisuus itseä kohtaan ja itsestä huolehtiminen, oman inhimillisyyden muistaminen ja hyväksyminen -mitä rakkaus tekisi nyt?
// Deeper thoughts; light is easy to love, show me your darkness.
©
Inspired by love | All rights reserved.