Saan blogin kautta aina silloin tällöin kyselyjä koiraperheen ja valkoisen sohvan yhteensovittamisesta, joten ajattelin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa. Nämä ajatuksethan pätee myöskin lapsiperheiden osalta eikä me aikuisetkaan aina osata niin siistejä olla. ;) Olen aina ollut varoitteluista huolimatta valkoisen sohvan puolestapuhuja (aina
ensimmäisestä kodista viimeiseen), joten myös nykyiseenkin kotiin tuli luonnollisesti valittua valkoinen yksilö.
Adean Band -sohvassa on täysin irroitetava verhoilu ihan runkoa myöten ja kankaaksi valitsin vesipestävää puuvillaa (Medea). Valkoinen puuvillakangas on helppo pestä kotikoneessa, sillä valkoinen väri kestää pesuja paremmin kuin muut värit, jotka helposti haalistuvat tai martioituvat. Vaikka valkoinen ja vaaleat värit ylipäätään ovat sohvissa kavahdettuja, niin todellisuushan on se, että suurin osa liasta on vaaleaa. Tummassa kankaassa näkyvät myöskin sitten ne vaaleat läikät, sekä aurinkoisessa tilassa erityisesti pöly. Siitäkin huolimatta että luonnonmateriaalit likaantuvat helpommin kuin keinomateriaalit (parhaimmissa kankaissa on usein sekoitus molempia), tykkään itse enemmän luonnonmateriaalien tunnusta sekä siitä, että ne eivät kerää pölyä ja sitä kautta nyppyynny helposti. Näissä kangasvalinnoisa, kuten muussakin elämässä, pätee valitettavasi se totuus että kaikkea ei voi saada. Pitää vain valita ne ominaisuudet, jotka ovat omaan elämäntilanteeseen sopivimmat.
Koska luonnonmateriaali saattaa kutistua pesussa, suosittelen aina laittamaan pestyt päälliset suoraan koneesti paikoilleen - siinä ne kuivuvat ja siliävät samalla. Käytän, ehkä ohjeiden vastaisesti, myöskin Vanishin valkaisuainetta pesujen yhteydessä ja tämän jälkeen sohva oikein hohtaa valkoisuuttaan. Jos pelkää likaa tai eikä jaksa pestä päällisiä usein, kannattaa sohvakangas suojata verhoilusuojalla, jota saa ostaa useimmista huonekaluliikkeistä. Tämä aine tekee kankaan pintaan kalvon, joka estää kosteuden ja sitä kautta lian tunkeutumisen kankaan rakenteeseen. Itse en kyllä koe sohvan verhoilun konepesua mitenkään suurena vaivannäkönä, sillä pestäänhän lakanatkin viikottain. Ja kyllä, on se sen arvoinen, vai mitä tuumitte?
Uskaltaisitko sinä valita valkoista sohvaa koira- tai lapsiperheeseen?
// How to handle a white couch.