2015/07/31

Loma.



Kuvat ovat jo viikontakaiselta venereissulta Jessican kanssa, mutta mielestäni sopivia näin lomatunnelman luomiseen! Olen säästelly kesälomaani elokuulle asti toukokuista Barcelonan reissua lukuunottamatta -vihdoinkin muutama viikko täyttä rentoutumista, ystäviä, mökkeilyä, veneilyä ja ehkä toivon mukaan jopa muutama aurinkoinenkin päivä! Aurinko tulee varmasti näyttäytymään ainakin toisella lomaviikolla, kun suuntaan kaverin kanssa Nizzan hakemaan Diptyquen kynttilöitä syksyn tunnelmointeja varten.

Valitettavasti lomani kuitenkin alkaa poskiontelotulehdusta parannellen, sillä kävimme testaamassa Jessican kanssa vene-etkojen päätteeksi Hernesaarenrannan ja olisi vissin pitänyt olla sandaalien sijaan Uggit jalassa jotta flunssilta olisi vältytty. No ensi kerralla tiedetään paremmin eikä lähdetä ilman toppatakkia liikkeelle. ;)

// Enjoying finnish summer, which is definitely the best day of the year.
Share:

2015/07/29

Mrs Jones shop


Parisen viikkoa sitten pääsin vihdoin vierailulle pieneen lifestyle -putiikkiin, jonka takana on nainen Mrs Jones -blogin takaa.  Mrs Jones shop sijatsee vain kävelymatkan päässä kotoani Espoon Haukilahdessa, joten uskon että jatkossa siellä tulee piipahdettua useamminkin.

Valikoimiin kuuluu mm. Design Letters, Tine K, Nicolas Vahe, La Bruket, Balmuiria ja muita ihania merkkejä. Vaatepuolelta löysin itselleni Birger & Mikkelsenin puolihameen ja valikoimiin kuuluu myös asusteita eri valmistajilta.

Uudet nettisivut ovat eilen nähneet päivänvalon ja Mrs Jonesilta on luvassa oma vaatemallistokin elokuun alussa. Mielenkiinnolla jään odottamaan!

Joko te olette päässeet piipahtamaan liikkeeseen?

// Small lifestyle shop Mrs Jones in Haukilahti, Espoo.
Share:

2015/07/23

Skiffer







Vietettiin eilen Jessican kanssa ihanaa, joskin ilmoiltaan vaihtelevaa (hassut säät!), kesäpäivää. Pyörähdettiin päivällä asuntomessuilla katsomassa kohteita, mutta oma kokemus messuista jäi hieman laimeaksi. Voi toki olla, että oma elämäntilanne (en ole rakentamassa omaa omakotitaloa ja sisustusasioita saan fiilistellä tarpeeksi jo töidenkin puolesta) vaikutti asiaan. Minkälaisia ajatuksia teille on jäänyt messujen suhteen?

Asuntomessukierroksen jälkeen suuntasimme Helsingin keskustaan shoppailemaan ja nauttimaan ilta-auringosta Skifferin terassille. Skiffer sijaitsee Liuskaluodolla Kaivopuiston edustalla ja sinne pääsee julkisella venekuljetuksella tai omalla veneellä kätevästi. Skifferin erikoistuuteen kuuluvat superohuella pohjalla ja yllättävillä täytteillä varustetut pizzat ja voin valehtelmatta sanoa, että noiden pizzojen veroista ei saa edes Italiasta! Oma suosikki on tuo kuvissa vilahtava pizza mansikalla, vuohenjuustolla, pinjansiemenillä ja rukolalla -nam! Skifferillä soittaa myös iltamyöhään DJ ja sielä voi näin heinä-elokuussa jammailla aina puolille öin asti. Suosittelen lämpimästi ja ehdottomasti kohde, jonne veisin ulkomaisen vieraan.

// Skiffer restaurant is definitely one of my favorite places in Helsinki -by the sea, excellent pizza and groovy beats.
Share:

2015/07/21

Kultakutri



Kuten jo pari viikkoa sitten kerroin (klik), sain hiuksiini Olaplex-käsittelyn Hiussali Peilissä. Se jättää hiuksen pinnan todella kiiltäväksi ja testasin tuonne asuntomessujen pressipäivään kiharoita Olaplexillä hoidettuun tukkaan. Hiukset näyttää mielestäni kyllä todella hyväkuntoisilta ja terveiltä käsittelyn jälkeen! En ole koskaan kokeillut hiuksiin pidennyksiä sillä haluan pitää niissä luonnollisen tunnun, mutta tietysti vaalennukset ja pitkät hiukset ovat aina aika haastava yhdistelmä.

Joko siellä on Asuntomessuilla muuten päästy vierailemaan? Itsekin menen sinne huomenna haistelemaan vähän asumisen trendejä, mutta tällä kertaa ihan vierailijan muodossa. Onko vinkkejä, mitä kohteita kannattaa katsastaa?

// Goldilocks after olaplex treatment for my hair.
Share:

2015/07/19

Adea Band


Muistanette varmaan, kun suunnittelin uuteen kotiini huonekaluhakintoja (klik)? Suurin osa hankinnoista onkin jo toteutunut, mutta vihdoin sain myös sohvan olohuoneeseeni ja siellä heti ensimmäinen testaaja kiiruhti paikalle. Hankinnoista Louis Poulsenin AJ:n korvasikin tuo Kaiser Idelin valaisin ja String-pocket saattaa jäädä nyt tällä erää hankkimatta, ellen sitten löydä sille paikkaa eteisestä (joka onkin vielä hieman vaiheessa, mutta siitä tulossa postausta myöhemmin).


Kotimaistan Adean sohvien uskollisena suosittelijana sain blogiyhteistyönä valita uuteen kotiin sohvan heidän valikoimistaan ja päädyin tuohon siroon Band-sohvaan kapeilla käsinojilla. Blogikolleigoistani ainakin Valkoisen Harmajan Suvilla sekä Pihkalan Maijulla löytyy sama sohva, tosin leveämmillä käsinojilla ja kulmaversiona. 



Edellisessäkin asunnossa (klik) sohva oli Adean malliston Moritz, josta luovuin muuton yhteydessä, sillä sohva olisi ollut kaksiooni auttamattoman suuri. Band puolestaan on mukavan siro korkeiden jalkojen ja kapeiden käsinojien ansioista. Valitsin sohvaan (yllätys yllätys) valkoisen puuvillakankaan, tällä kertaa Medean pakasta. 


Olen aina ollut vannoutunt valkoisten sohvien kannattaja, varsinkin silloin kun verhoilu on kokonaan irroitettava ja konepestävä. Jo ensimmäisessä omassa kodissa (klik) sohvaksi valittiin valkoinen varoitteluista huolimatta ja hyvin on pärjätty. Erityisesti tuota Tikkurilan Ajopuulla sävytettyä seinää vasten mielestäni valkoinen nousee kivasti esille.



Nyt kun katson noita linkkaamani noin 5 vuotta vanhoja, ensimmäisen oman kodin kuvia, niin huomaanpa hirveästi yhtäläisyyksiä tähän nykyiseen asuntoon. Maku kehittyy ja jalostuu, mutta jollain tavalla jokin tietty tyyli aina säilyy. Ja ai niin, tuo pörröinen ihana tyyny oli kotonani kuvauslainassa ennenkuin luovutin sen asuntomessujen somisteeksi. Se on Balmuirin uutta alpakka-mallistoa, melkein yhtä pehmeää kuin yläpuolella köllivä kaveri. ;)

// My new Band couch from Adea. 
Share:

2015/07/15

Merellinen afterwork


Aurinkoiset iltapäivät kutsuvat piipahtamaan terassilla, joista valittevasti vain muutamista olemme saaneet nauttia tänä kesänä (oikeasti, mikä näitä ilmoja oikein vaivaa!?). Nämä kuvat on otettu viime viikolla, jossa vietimme afterworkiä yhdessä lempipaikassa Haukilahden Paviljongissa. Ravintola sijaitsee lähellä kotiani ja merellinen "Hampton's" tyylinen tunnelma kutsuu nauttimaan lounasta ja drinkkejä. Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan tuota Moet & Chandonin Ice-samppanjaa, jossa juoman sekaan tulee jäitä, limeä ja minttua -aika raikas tuttavuus, mutta ehkä pidän mieluummin kuitenkin samppanjat samppanjana ja muut drinkit erikseen.



Tänään oli tarkoitus suunnata upeiden ilmojen kunniaksi Hernesaarenrantaan, mutta orastava flunssa pakotti jäämään lepäämään. Tuntuu, että tuo asuntomessustressi on nyt lauennut niin keho huutaa lepoa -ja sitä kannattaa kyllä kuunnella. Olen yleisesti ottaen aika huono hölläämään, sillä mieluusti pitäisin koko ajan tuhat rautaa tulessa ja vauhdin päällä.


No nyt ei jäänyt vaihtoehtoja, joten ajattelin kuluttaa illan viltteihin kääriytyneenä ja jotain hömppäohjelmia katsellen. Sain onneksi laatikollisen mansikoita, josko näillä taltuttaisi orastavan flunssan?! 

// Afterwork from last week at my favorite place in Haukilahti.
Share:

2015/07/13

Tuoksuva koti



Mielestäni osa miellyttävää kotia on visuaalisuuden lisäksi ihana tuoksu. Sain Balmuirilta testiin  Como room diffuser -tuoksutikut ja Como-tuoksukynttilän Sand -sävyssä. Ylellinen tuoksu täyttää nyt melkein koko kaksioni! Nämä tosin ovat vain osa ihanuuksista, joita Balmuirilta viimeksi lähti mukaan, kun vierailin showroomilla.

Pöydällä lepää myös leikkohortensia, joka on yksi lempikukkani liljonen ja pionien lisäksi. Louis Vuittonin kalenterin päällä on Tommy Helstenin kirja Elämän Paradoksit, joka kuuluu ehdottomasti lempilukemisiini, suosittelen lämpimästi! 

//  Balmuir room diffuser and scented candle bringing a luxury to my home.
Share:

2015/07/11

Uudet hiukset Hiussali Peilissä

Kaikka naiset, jotka ovat ikinä halunneet pitää hiuksensa pitkinä ja vaaleina, nyt kuulolle! Tuo yhtälö on toki aina mahdollista, mutta usein hiusten kunto kärsii vaalennuksesta, saatikka että hiuksiin saisi vielä kiiltoa. Itse pääsin ihanan Essin käsittelyyn Hiussali Peiliin kokeilemaan uutta Olaplex käsittelyä, jolla vaalea hius saadaan vaalennettua ilman, että hiusten kunto kärsii -päinvastoin hiuksista tulee entistä vahvemman ja terveemmän näköiset. 


Olen pitänyt hiukseni lähes aina kohtalaisen pitkinä ja vaalennuskertoja on takana useita. Pesen hiuksiani päivittäin, käytän suoristusrautaa ja kiharrinta -aikamoiselle kohtelulle hiukseni siis joutuvat. Koska haluan säilyttää hiuksissa luonnollisen tunnun, otan usein runsaasti vaaleita raitoja koko pään värjäyksen sijaan. Lähtötilanteessa hiukset olivat hieman kiillottomat ja kaipasivat kovasti raikastusta. Sävyn halusin myöskin lähemmäksi platinan vaaleaa, joten kohtalaisen voimakkaita aineita oli tarkoitus käyttää. 


Olaplex -käsittely lupaa tehdä hiuksista joka käsittelyn jälkeen hyväkuntoisemmat ja parempirakenteiset. Tuote myös suojelee hiusta, mikäli halutaan muuttaa radikaalisti hiusten väriä. Olin itse aluksi hieman skeptinen käsittelyn suhteen, sillä hiuksiini olen kokeillut jos jonkinlaista tehohoitoa värjäyskertojen yhteydessä, mutta nämä käsittelyt ovat olleet vaikutukseltaan hyvin lyhytaikaisia. Olaplex puolestaan lupaa suojata hiuksia myös värjäysten välillä föönien kuumuudelta ja muilta rasitteilta, joten hius todellakin muuttuu rakenteeltaan. Ja hei, annetaan kuvien puhua puolestaan!




Käsittelyn ja raidoituksen jälkeen hiukset tuntuvaivat heti paksummilta ja näyttivät huomattavasti kiiltävämmiltä! Hiukseni ovat tosiaan todella taipuisat luonnostaan, ja näissä kuvissa ne on vain föönattu suoraksi käsittelyn jälkeen. Ohessa vielä kuva helpottamaan ennen ja jälkeen vertailua.


Aikamoinen ero ainakin mun mielestä, vai mitä mieltä olette? Itse olin ainakin hurjan tyytyväinen uuteen viileämpään sävyyn, sekä upeaan kiiltoon.

Oletteko te käyneet kokeilemassa jo Olaplex-käsittelyä kampaajalla?

// My new hair with Olaplex treatment -before and after. Quite a difference, must say!
Share:

2015/07/09

Asuntomessut 2015 - suunnittelukohteeni Lakkalaine 22

















Tässä lehdistöpäivän makupaloja tämän vuoden Vantaan Asuntomessuille suunnittelemastani kohteesta. On ollut kunnia olla näin upeassa projektissa mukana! Sisutuksen punainen lanka on värien harmonisuus sekä koko kodin läpi jatkuva yhtenäinen sävymaailma. Sävyt on valittu asiakkaiden toiveiden mukaisesti, eli kodista löytyy oikeastaan ainoastaan kitin sävyjä, harmaata, valkoista sekä mustaa. Tilasta haluttiin kuitenkin kodikas, joten Balmuirin tekstiilit sekä Georg Jensenin pientavarat toivat kaivattua pehmeyttä kokonaisuuteen. Lakkalaine 22 on asuntomessujen pinta-alaltaan suurin kohde, jonka ulkoporeallas, jokaisen lasten huoneen yhteyteen sijoitetut kylpyhuoneet sekä master bedroomin upea walk-in-closet kruunaavat kokonaisuuden.

Ja mikä mahtavinta, kalusteet ovat lasten huoneen sänkyjä ja työpöytiä lukuunottamatta täysin Vepsäläisen valikoimista. Siksi mukana löytyy niin modernia sohvaa Interfacelta, tanskalaista muotoilua Boconceptilta kuin myös muutama hulppea designklassikkokin (kuka bongasi!?).

Yksi toteutunut unelma takana, toivottavasti monta vielä edessä! Huomisesta eteenpäin pääsette tekin nauttimaan asuntomessujen tarjonnasta, toivottavasti viihdytte messuilla!

// My housing fair project, finally ready!
Share:
© Inspired by love | All rights reserved.
Blog Design Handcrafted by pipdig